NYT
VALOKUVIA
MENNYT
ARTIKKELEITA
ADMIN

Pitkästä aikaa pahasti pihkassa

Posted by Zeroness on 4 October 2007 | 1538 Comments

Tags: , , ,

Kuten jotkut ovat ehkä saattaneet huomatakin, oman elämäni tapahtumien kertominen on jäänyt blogissani viime aikoina varsin vähälle huomiolle. Tähän on monia syitä. Ei ehkä aina ole ollut mitään erityistä kerrottavaa. Tai sitten on, mutta en ole itse sitä ymmärtänyt. On usein paljon helpompaa kertoa jostain yleisestä, kuten vaikkapa kommentoida erilaisia Suomeen liittyviä epäkohtia. Täältä kaukaa tarkasteltu Suomi ja kaikki siihen liittyvä ruokkii kyynistä puoltani. Sitä sanotaan, että ulkomailla käsitys omasta maasta paranee, ja että oppii arvostamaan oman maansa hyviä puolia enemmän. Minun kohdallani on päinvastoin. Mielikuvani Suomesta ei ole ikinä ollut näin synkkä. Tiedän toki, että se on vain mielikuva ja vastaa siis todellisuutta vain osittain. Toivon, että palatessani Suomi ja sen asukkaat näyttävät itsestään myös valoisat puolet. Vuoden aikana olen kadottanut kosketukseni siihen puoleen kokonaan, jos Suomessa asuvia ystäviä ei lasketa.

Joitakin kuukausia sitten Pontevedrassa asuessani minuun otti yhteyttä suomalainen, ennalta tuntematon neitonen. Hän löysi minut erään keskustelufoorumin kautta ja sieltä päätyi tänne kotisivuilleni. Sivujeni kätköistä hän kaivoi sähköpostiosoitteeni ja kirjoittelimme useita kuukausia, kunnes hän muutti vaihto-opiskelemaan Portugaliin. Matka täältä Vigosta Portoon ei ole pitkä ja niinpä tapasimme noin kuukausi sitten. Kuten myös viime viikonloppuna. Ja kuten tänään, kun matkustamme yhdessä Portugalin pääkaupunkiin Lissaboniin. Olen siis pitkästä aikaa pahasti pihkassa. Ainakin suomen kieli jaksaa ilahduttaa, kun tälle varsin tavanomaiselle asialle löytyy niin viehättäviä ilmaisutapoja. Kirjoitinko oikeasti "viehättävä"?

Elämässä monet asiat menevät ääripäästä toiseen. Usein on aikoja jolloin rahasta on huutava pula, kun taas yhtäkkiä sitä on niin paljon että pitäisi osata säästää noiden vaikeiden aikojen varalle. Sama kaava on toistunut yksinäisyyden suhteen. Täällä Vigossa on ollut yksinäisempää kuin Pontevedrassa, eikä välillä ole tullut pitkään aikaan mahdollisuutta puhua jollekin mitä mieleen juolahtaa omalla äidinkielellä. Eikä yleensä yhteinen kieli riitä, en viitsi omista ideoistani ja ajatuksistani kertoa kuin niille, joita ne oikeasti kiinnostavat. Tai mikä vielä parempaa, niille joilla on niihin jotain lisättävää. Yksisuuntainen viestintä on pidemmän päälle turhauttavaa. Ja vaikka saisinkin tilaisuuden, oman sisäisen maailman näyttäminen muille on Internetissä huomattavasti helpompaa kuin todellisessa elämässä. Voin laittaa tännekin ihan mitä haluan, sillä tuskin tätä seuraa muut kuin ne joilla on riittävästi motivaatiota.

Nyt yksinäisyys on kadonnut ja tuntuu kuin sitä lääkitsevää toisen ihmisen läsnäoloa olisi niin paljon, että sitä pitäisi jotenkin varastoida yksinäisempiä aikoja varten. Se ei vain ole mahdollista. Tämä minulle harvinainen tilanne, voimakas kaipuu ja ikävän tunne yksittäistä ihmistä kohtaaan, tekee myös Suomeen paluusta entistä vaikeampaa, tai ainakin haikeampaa. Samaan aikaan kuitenkin tiedän, että se saattaa olla vain hyväksi. Kun itse en pysty vetämään jarrua, voi olla hyvä että olosuhteet tekevät sen puolestani. Kirkas liekki palaa loppuun kaikkein nopeiten. Ja niin hyvältä kuin se ehkä tuntuisikin, kaikkia liekkejä ei ole syytä polttaa loppuun nopeasti. Jos lainkaan.

"The Bible contains six admonishments to homosexuals and three hundred sixty-two admonishments to heterosexuals. That doesn't mean that God doesn't love heterosexuals. It's just that they need more supervision."

- DISCORDIAN FACTS

Post your comment

Comments

• loblpopu, http://www.idealmedic.com/ penis enlargement yoajupqc pmfedias, http://www.vivaweightloss.com/ >best weight loss ncdirpso
gyipdhtk, http://www.pharmaresult.com/ online pharmacy viagra yfkpcvjq

Posted by penis enlargement pills, 16/08/2010 12:31pm (23 päivää sitten)

• plqyebdf, http://www.idealmedic.com/ penis enlargement igadoxmn wyfxvxzo, http://www.vivaweightloss.com/ >weight loss pills jqqcdjcb
owbwojea, http://www.pharmaresult.com/ online pharmacy viagra cgckjlgz

Posted by penis enlargement pills, 16/08/2010 12:31pm (23 päivää sitten)

• btlseiir, http://www.idealmedic.com/ penis enlargement jctkkllq flgyabhz, http://www.vivaweightloss.com/ >weight loss pills gwcviuer
zwesfrbk, http://www.pharmaresult.com/ online generic pharmacy nadfjihq

Posted by penis enlargement pills, 16/08/2010 12:28pm (23 päivää sitten)

• blkycaoa, http://www.idealmedic.com/ penis enlargement tqbdsjuj ktvoazoc, http://www.vivaweightloss.com/ >best weight loss pills cmxzbcnw
wnwreray, http://www.pharmaresult.com/ online generic pharmacy jkrzvrpy

Posted by penis enlargement pills, 16/08/2010 12:28pm (23 päivää sitten)

• tvhoiucp, http://www.idealmedic.com/ penis enlargement zbjayief mkjdrfoq, http://www.vivaweightloss.com/ >weight loss utdikbmb
hpaykcqp, http://www.pharmaresult.com/ online generic pharmacy oxcpvwsi

Posted by penis enlargement pills, 16/08/2010 12:27pm (23 päivää sitten)

• rvsucppo, http://www.idealmedic.com/ penis enlargement gseprujv geehheyb, http://www.vivaweightloss.com/ >best weight loss pills tmmubnad
ncutmuij, http://www.pharmaresult.com/ generic pharmacy fnzafozh

Posted by penis enlargement pills, 16/08/2010 12:27pm (23 päivää sitten)

• uvxqjdyt, http://www.idealmedic.com/ penis enlargement xlqguyll ldcisupz, http://www.vivaweightloss.com/ >best weight loss pills imkawjxu
oloaabkv, http://www.pharmaresult.com/ online generic pharmacy iiyonoex

Posted by penis enlargement pills, 16/08/2010 12:17pm (23 päivää sitten)

• waeywzgf, http://www.idealmedic.com/ penis enlargement jroklzwf pknkisoh, http://www.vivaweightloss.com/ >best weight loss oocrsynv
rkguqunc, http://www.pharmaresult.com/ online generic pharmacy pelzfdcs

Posted by penis enlargement pills, 16/08/2010 12:17pm (23 päivää sitten)

• batiopby, http://www.idealmedic.com/ penis enlargement bmrgbkul uccsqzij, http://www.vivaweightloss.com/ >weight loss pills laxvxrfh
okotqzeq, http://www.pharmaresult.com/ online pharmacy viagra ykxedesf

Posted by penis enlargement pills, 16/08/2010 12:14pm (23 päivää sitten)

• anjhjouc, http://www.idealmedic.com/ penis enlargement vxdplgpw tjaivbhr, http://www.vivaweightloss.com/ >weight loss pills dvsszuhs
xuykepwo, http://www.pharmaresult.com/ online generic pharmacy mfncpgdp

Posted by penis enlargement pills, 16/08/2010 12:14pm (23 päivää sitten)

RSS feed for comments on this page