mysite blog

Aallon pyyhkäistessä rotat jättävät uppoavan laivan

Sat, 09 Jan 2010 20:09:00 +0200

Aika monta kuukautta on kulunut siitä, kun kirjoitin tänne viimeksi. Siihen on tietysti useita syitä. Niistä ehkä merkittävin on ollut motivaation puute. En ole tiennyt kenelle oikein kirjoitan. Eihän tätä kuitenkaan kukaan lue, paitsi ehkä ne jotka minut muutenkin tuntevat ja tietävät siksikin mitä nykyisin puuhailen. Heille on aivan turha kirjoittaa samoja asioita, joista teen Facebookissa joskus pieniä päivityksiä.

Nyt olen kuitenkin saanut tunteen siitä, että voisin kirjoittaa tätä ihan vain itseäni varten. Koota ajatuksia ja vaahdota asioista, jotka mieltä sillä hetkellä kutkuttaa. Se riittää, vaikka saa tätä edelleen muutkin lukea. Kommentoidakin saa, vaikka tiedän että se on niin saatanan vaikea. Tai no en oikeastaan tiedä. Miksi se on niin vaikeaa? Kertokaa minulle.

Huraa ja jipii. Aalto-yliopisto avattiin. Nyt Suomessa on ensimmäinen huippu-yliopisto! Karnevaalit pystyyn, olemme huipulla! Tuntuupa mukavalta! Olemme parhaita! Ikävä lama unohtuu mukavasti kun paistattelemme parhaudessa jo ennen kuin mitään upeaa on edes tehty! Paitsi on tietysti investoitu. Onhan meillä koko joukko uusia leluja huippuyliopiston tarpeisiin!

Tämän kaiken hymistelyn keskellä on varmaan epäkorrektia pohtia, muuttuvatko leikit paremmiksi ainoastaan hankkimalla uudet lelut? Tekeekö huippuhienot laitteet huippu-yliopistosta yhtään se parempaa kuin taulutelevisio perheen arjesta? Entä tarkkaan suunniteltu, innovaatioiden tehtailu? Syntyykö luovuutta käskemällä? Jos syntyy, armeijan täytyisi olla luovin paikka koko Suomessa.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/taidealat_taistelevat_olemassaolostaan_yliopistoissa_1237056.html Jotain on uhrattava, jotta olisimme superhuippuja. Ainakin taiteesta voimme luopua. Sehän ei mahdu tähän hyöty - ja tehokkuusajatteluun. Taide on turhaa. Se vain kuluttaa rahaa. Etnomusikologiat sun muut huuhaatieteet hiiteen, mutta tradenomeja voimme ylikouluttaa suoraan kortistoon. Ehkä he eivät ole turhia siksikään, että he eivät ole yhtä itsepäisiä kuin kulttuurialan ihmiset: heidät voi uudelleenkouluttaa vaikka insinööreiksi. Ainoa hyvä taiteilija on nöyrä taiteilija. Vaikkapa sellainen joka tekee mainoksia.

Taiteilijoiden itsepäisyyskin näyttäytyy lähinnä siten, että käydään sotaa toinen toisiaan vastaan tapellen leivänmuruista joita ylhäältä heitellään. Taiteilija toiselle taiteilijalle on pääsääntöisesti vihollinen, kilpailija joka puukottaa selkään heti kun se on vain mahdollista. Yhteistyö ei tule kuuloonkaan. Paitsi ihan vain hetkeksi, kun tekijänoikeudet ovat uhattuina uuden uhkaavan työsuhdeolettaman vuoksi. Sitten palataan takaisin norsunluutorneihin paheksumaan Kiinan ja Iranin ihmisoikeuksia ja nettisensuuria, vaikka "pahat piraatit" halutaan laittaa kuriin aivan samoilla keinoilla. Ollaan niin humaaneja että, mutta vain silloin kuin se on omien etujen mukaista.

Yritysmaailmassa ollaan tietysti mielissään, kun saadaan mokomat ylikoulutetut köyhät typerykset tappelemaan keskenään. Sitä ei kuitenkaan aavisteta, että tästä voi seurata haittaa heillekin. Yksisilmäiseen tehokkuuteen tähtääminen ei välttämättä johda muuhun kuin lisääntyvään tehottumuuteen. Samalla kun vähätellään taidetta ja sen roolia yhteiskunnassa, ihmetellään kun Nokian kännyköiden muotoilu ei olekaan maailman huippua. Paitsi tietysti suomalaisten itsensä mielestä. Samalla kun yhtä sun toista julistetaan huipuksi, muotoilijat ja muut kulttuurialan osaajat muuttavat muihin maihin, joissa heidän osaamistaan arvostetaan.

Näin suunnittelen tekeväni itsekin. Täällä huipulla tuulee aivan liian kovaa. Varsinkin päättäjien korvien välissä.

Se valuu tänne asti

Mon, 09 Mar 2009 22:55:06 +0200

Paska nimittäin. Vaikka en omista digiboxia enkä katso televisiota, Timo T. A. Mikkosten perheistä tehty "tv-ohjelma" saavuttaa huomioni nettisivujen uutisotsikoiden ja ihmisten puheiden kautta. Hiukan samoin kävi sillon, kun Nina Mikkonen vaahtosi keskusteluohjelmassa lasten kotihoidon puolesta herättäen lähinnä närää niissäkin, jotka ovat hänen kanssaan itse asiasta jokseenkin samaa mieltä. Tuolloin en jaksanut seurata kummemmin asiasta käytyjä nettikeskusteluja, osittain senkin vuoksi että ne keskittyivät lasten päivähoitoon ja sen eri puoliin.

Nyt Mikkosten tv-ohjelmasta käytyä keskustelua olen seurannut, jollain perverssillä tavalla etsien oikeutusta haukkua koko Suomen kansa typeräksi junttilaumaksi. Olen ollut hiukan pettynyt, kun Mikkosten ohjelma onkin kohdannut suurta kritiikkiä eikä mihinkään yleistyksiin ole ollut edes heppoisia perusteluita. Mikkosten mielipiteiden puolestakin annetut kommentitkin ovat olleet ikävän maltillisia ja vain harva on ilmaissut olevansa heidän kanssaan kaikesta samaa mieltä. Voihan perse. Ei tämän näin pitänyt mennä!

Nina Mikkosen päivähoitopaatosta en ole katsonut YouTubesta sen enempää kuin tätä uuttakaan ohjelmaa. Niin paljon aihe ei minua kiinnosta. Olen kuitenkin tuuminut, että milloin televisiottomuuteni johtaa siihen mitä Veijo Hietala joskus taannoin ennusti tapahtuvan mediaympäristön muuttumisen vuoksi. Television digitalisoitumisen vuoksi eri katsojat seuraavat eri kanavia ja ihmisiä ei enää yhdistä samalla tavalla samat ohjelmat kuin ennen. Kun tähän vielä lisätään se, etteivät jotkut seuraa televisiota ollenkaan, pitäisi työpaikoillakin olla entistä vähemmän yhteisiä keskustelun aiheita. Mutta tästä kaikesta huolimatta televisiohjelmat vaikuttavat edelleen siihen mistä minäkin keskustelen ja kirjoitan lopulta blogiini!

Niin, kyllähän minä työpaikallani joskus ajankohtaisista asioista keskustelen. Liekö vain siksi, että työpaikkana on koti ja puolisolleni tulee Helsingin Sanomat?

Ja näin siirryin HD-aikaan

Sat, 29 Nov 2008 13:50:20 +0200

Tilaamani laajakulmalisäke saapui postitse tällä viikolla. Ai niin, en olekaan ehtinyt vielä kertoa blogissani videokuvausharrastukseni kehittymisestä: ostin noin kuukausi takaperin Huuto.netistä vähän käytetyn Canon HV20 -kameran.

Alunperin etsin Huuto.netistä halpaa 100-150 euron hintaluokassa pyörivää kakkoskameraa jossa olisi mikrofoniliitäntä. Siis mikä tahansa vanhan polven DV-kamera olisi käynyt, yksikennoinenkin, kunhan siitä olisi jonkinlainen mikrofoniliitäntä löytynyt. Pian pari vuotta minua palvelleella Panasonic GS320:lla ei mikrofoniliitäntää ole. Halvalla kakkoskamaralla ajattelin ottaa äänet solmiomikrofonin kautta ja ehkä bonuksena jotain kuvaakin, jota käyttäisin ehkä jonkinlaisissa pienimuotoisemmissa jutuissa. Joka tapauksessa vastaan tulikin Canonin HV20-kamera jonka pystyi ostamaan ainoastaan kiinteään 620 euron hintaan. Mietin, että missä olen tuon kameran nähnyt? Sitten muistin lukeneeni taannoin arvostelun kamerasta Digivideo.fi:n wikistä. Kaivoin esille kyseisen arvostelun ja aloin saman tien kiemurrella tuolillani. Piru vieköön, pakkohan tuo on hankkia kun kerta noin sopivaan hintaan lähtee. Kun säästöjä kerta löytyy tämän verran, mitäpä sitä istumaan niiden päällä. Uskon tämän kuitenkin olevan hyvä sijoitus tulevaisuuteen: kameran saatuani kerääntyvä materiaali on entistä parempaa katseltavaa vuosien päästä sen aikaisella tekniikalla.

Kuvaan sen verran paljon materiaalia varastoon, että kovalevyjen ja muistitikkujen varassa toimivat kamerat ovat vielä aivan liian kehittymättömiä tai kalliita käyttööni. Sen sijaan samoille tutuille minidv-kaseteille nauhoitta HD-kamera on jotain mille olisi paljonkin käyttöä. Uusi Canon HV30 maksaa noin 900e (HV30, HV20:n syrjäyttänyt isoveli joka on ominaisuuksiltaan lähes sama), joten koen siirtyneeni HDV-aikaan varsin pienellä summalla. Kun kameran taso nousee, vastaavasti halu sijoittaa erilaisiin lisävarusteisiin kuten suotimiin ja objektiiveihin on kasvanut voimakkaasti. HV20:n itselleni huudettuani tilasinkin netistä erilaisia suotimia, lisäakun ja kamerasta erillisen laturin. Myöhemmin eli noin viikko sitten tilasin Raynoxin HD-6600 Pro laajakulmalisäkkeen. Seuraavat sijoituskohteeni lienevät solmiomikrofoni ja nykyistä parempi jalusta.

Vaikka tähän asti palvelleen Panasonicin DV-kameraan en halunnut mitään varusteita liikoja ostella. olisi väärin sanoa että sen kanssa touhuaminen olisi mennyt hukkaan. Se tuottaa pieneksi kolmikennokameraksi varsin hyvää kuvaa ja äänetkin tulevat sillä paremmin talteen kuin HV20:n kameran omalla mikrofonilla. Helppokäyttöisellä "point and shoot" kameralla oli hyvä aloittaa ja päästä sisälle videokuvauksen perusteisiin. Nyt kun automaatilla kuvaaminen alkaa maistua yhä useammin puulta, on hyvä siirtyä eteenpäin. Tietysti HV20:n manuaalisäädöissäkin olisi parantamisen varaa, mutta kaikkea ei voi saada - varsinkaan tämän hintaluokan kuluttajakameroilta. Siirtymä tuosta Panasonicista Canoniin on kuitenkin riittävän iso, jotta uuden oppiminen on mahdollista. Tästä on hyvä jatkaa.

Tuho on joskus uuden alku

Wed, 26 Nov 2008 13:36:32 +0200

Blogini oli melko kauan hiljainen, viimeisin merkintä taisi olla keväällä kirjoitettu. En edes muista kirjoitinko blogiini kertakaan kesällä, jolloin asuin muutaman kuukauden Portugalissa Porton kaupungissa. Noh, palattuani Suomeen säädin tietokantojen parissa ja ihmettelin että mikäs tuo mystinen "kammiot_serendipity" -tietokanta on? Tuskin mitään tärkeää. Vips vain, ja useamman vuoden aikana kertyneet suomenkieliset blogikirjoitukset vilahtivat bittiavaruuteen. Perkele!

Hidas päivitystahti johtui paitsi muusta tekemisestä, mutta myös siitä että blogini taustalla pyörivä järjestelmä ärsytti minua joka kerta kun sitä käytin. Halusin päivittää sitä, mutta en oikeastaan tiennyt miten sen tekisin. Vuosia sitten säätämäni zomplog php-viritelmä tuntui kankealta. En halunnut ryhtyä tutkimaan sitä uudestaan, mutta en tiennyt miten sen korvaisinkaan. Vahinko joka tuhosi vanhan blogin tietokannan tapahtui oikeastaan aika hyvään aikaan: olin juuri tutustunut SilverStripe -julkaisujärjestelmään. Päätin, että nyt jos koskaan on blogin aika uudistua. Vanhoja kirjoituksia olen metsästellyt tietokoneeni tekstitiedostoista sekä Archive.orgin aikakoneen avulla. Kaikkea ei kuitenkaan saa takaisin. Staattisina html-tiedostoina olleet blogikirjoitukset puuttuvat vielä tätä kirjoittessa. Lisään nekin tänne myöhemmin.

Ei mitään niin pahaa, etteikö olisi jotain hyvääkin. Nyt kirjoituksiani voi hakea tageittain ja myöhemmin laitan tuonne sivupaneeliin myös jonkintyyppisen search -toiminnon. Ulkoasu ei ole vielä ihan kohdallaan, mutta sitä ehtinee vielä säätää. Vaikka blogimoduulia piti hiukan säätää jotta sen tuottama XHTML olisi W3C:n standardien mukaista, SilverStripe vaikuttaa vallan mukavalta julkaisujärjestelmältä tällaiseen melko pienimuotoiseen käyttöön. Lokalisointi takkuaa vielä hiukan, mutta siihen voin varmaan itsekin vaikuttaa suomea äidinkielenä puhuvana.

Mitä seuraavaksi?

Oi kylmä kotimaa

Sat, 08 Dec 2007 17:25:04 +0200

Itsenäisyyspäivä tuli ja meni. Aamu meni krapuloidessa, loppu sitten ihan muuten vaan laiskotellen. Eräälle foorumille kirjoittaessani pohdiskelin myös hieman sitä, mitä itsenäisyys minulle merkitsee. Tai siis Suomen itsenäisyys. Ensin ryhdyin pohtimaan, että onko itsenäisyyttä enää oikeastaan olemassakaan? EU sanalee direktiiveineen sitä sun tätä. Maailmanpolitiikan ilmastonmuutokset riepottelevat Suomea niin itään kuin länteenkin. Tuntuu, että pyllistämme yhtäaikaa itään ja länteen, mikä sinänsä varmaan on ihmeellinen taito sekin. Vaan moniko huomaa, miten meitä viedään kuin pässiä narussa? Tai ketä edes kiinnostaa?

Suomalaisuus ja Suomen itsenäisyys on helpompaa kokea Suomen ulkopuolella. Kun olin vuosi sitten Espanjassa, koin itsenäisyyspäivän ja suomalaisuuden muutenkin eri tavalla. Suomen kielikin korostuu paikassa, jossa sitä ei juurikaan voi puhua. Tärkeämpää kuitenkin oli ehkä se, ettei Suomen lippua ja muita itsenäisyyspäivän merkkejä ollut näkyvillä. Ne tuovat mieleen assosiaatiota asioista, jotka eivät ole kovinkaan positiivisia. On vaikea suhtautua itsenäisyyspäivään, kun siihen liittyy sellaista ylpeyttä isänmaasta johon en osaa yhtyä. Suomalaisten keskellä muistankin usein olevani itsekin henkilö, joka voisi sotaoloissa suurella todennäköisyydellä saada kuulan kalloonsa - toisen suomalaisen toimesta. Silti tästä kansasta pitäisi sitten olla kovin ylpeä. Vaikeaa se on.

Ollessani jossain muussa maassa, en tunne kantavan vastuuta kyseisen järjestelmän ongelmista. Tuskin osaan paikallista kieltä hirvittävän hyvin, maan historian tuntemus on hyvin puutteellista, enkä täten pysty kunnolla analysoimaan ja erottamaan kyseisen yhteiskunnan ongelmia. Se ei kuitenkaan ole tarpeenkaan. Olen eräänlainen vapaamatkustaja joka pyrkii olemaan läsnä aiheuttaen mahdollisimman vähän häiriötä. Ehkä tuon vähän rahaakin maahan, vaikka en varsinaisesti mikään turisti olisikaan. Etenkään mikään rahakas. Ero tilanteeseeni Suomessa on merkittävä: täällä tunnen, että minulla on jonkinlainen velvollisuus vaikuttaa järjestelmän ongelmiin. Yksin tuskin mitään pystyn muuttamaan, mutta ainakin herättämään keskustelua ja kertoa ajatuksistani muille. Jo pelkkä keskustelun aikaan saaminen olisi suuri saavutus tässä maassa, jonka keskustelukulttuuri onkin usein todella onnetonta. Ongelmien puhumisen sijasta höpöttelemme mielummin upeista PISA-tuloksista ja hehkuttelemme maamme upeaa peruskoulujärjestelmää. Samaan aikaan kun mielenterveydelliset ongelmat lisääntyvät, eivätkä niistä kärsivät saa tarvitsemaansa apua. Paitsi ehkä pilleripurkin kouraan, kuten kunnon suoritusyhteiskunnassa ilmeisesti kuuluukin.

Tämä tunne siitä, että minulla on velvollisuus vaikuttaa asioihin erityisesti Suomessa, lisää usein ahdistuneisuuttani. Siitä seuraa usein suuri voimattomuuden tunne. Omat kyvyt vaikuttaa ovat kovin rajalliset. Kun siihen lisätään vielä se, ettei isoa osaa suomalaisista kiinnosta asioita korjata, ahdistus senkun lisääntyy. Niinpä toisinaan nostankin kädet pystyyn ja sanon itselleni "pitäkää tunkkinne". Silloin kaipaan taas jonnekin pois tästä kylmästä maasta. Kylmästä maasta, jonka ongelma ei ole kylmä ilmasto vaan kylmät ihmiset. Kylmään ilmastoon olen tottunut lapsesta asti. Kylmiin ihmisiin totun tuskin koskaan.

Päivän kommentti:

"Vaikka nyt meneekin huonosti, tulevaisuudessa menee vielä huonommin."

- Mauno Koivisto

Ajatuksiani Jokelan tragediasta

Sun, 11 Nov 2007 17:25:15 +0200

Palasin Suomeen hieman vajaat kaksi viikkoa sitten. Kuopioon asetuttuani sain vähitellen otetta myös opiskelusta, oikeastaan paremmin kuin alunperin kuvittelinkaan. Onneksi mitään stressiä ja kiireen tunnetta ei ole alkanut tuntua täällä sen enempää kuin Espanjassakaan. En tiedä sitten, onko se vain ajan kysymys. Ehkä minun pitäisi olla kiireisempi ja stressaantuneempi? Luultavasti tulenkin olemaan, jahka tämä jakso etenee loppuaan kohti. Silloin aikataulu alkaa kunnolla hengittää niskaan.

Kaikkien suomalaisten tavoin myös blogaajia puhututtaa tämä Jokelan koulusurma. Asiasta väistämättä kuulee monenlaista kommenttia, useimpien tietysti ollen järkyttyneitä tästä tapahtuneesta. Väliin mahtuu erilaisia sivujuonteita, ajatuksia, joista osaan itse olen erityisen paljon kiinnittänyt huomiota. Kokoan siis tähän näkökulmia eri ihmisten näkemyksistä, liittyen tähän surulliseen tapaukseen.

Suomalainen televisio-uutisointi oli tuona synkkänä keskiviikkona toisinaan todella kuvottavaa. Ylekin kehtasi: Helsingin kaupunki ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto tekevät parhaansa, mutta entä IRC-Galleria? Hiillostetaan gallerian työntekijää, aivan kuin Pekan viimeisen viestin poistaminen galleriasta olisi jotenkin yhteydessä koulusurman toteutumiseen. Vaikka Internet on on ollut täällä yli 10 vuotta, se on edelleen jokin mörkö. Siitä uutisoidaan aina negatiivisesti, vaikka sillä voi olla myös suuri rooli rikosten ehkäisyssä. Hyvä on, oletetaan, että Internetiä ei olisi. Pekan viimeinen viesti IRC-Galleriaan ja videot YouTubeen olisivat jääneet häneltä laittamatta ihmisten nähtäville. Mitä se olisi lopulta auttanut? Se olisi saattanut hankaloittaa entisestään sitä, että joku olisi huomannut hänellä olevan vakavia ongelmia ja ottavan yhteyttä vaikkapa viranomaisiin. Nyt KRP joutuu selittelemään Suomen kansalle, kuinka netin täydellinen valvonta on mahdotonta. Kuka idiootti sitä täydellistä valvontaa haluaa? Täydellisestä en tiedä, mutta sisäministerimme kovasti kuvittelee netin olevan tässä ratkaisevassa roolissa, kuten täällä kirjoitetaan. Samaan aikaan kun vaaditaan lapsille ja nuorille mediakasvatusta, iso osa koulunsa käyneistä ei tunnu tajuavan edes Internetin perusperiaatetta! Eivätkä kunnioita Suomen lakia, joka on selkeästi ennakkosensuuria vastaan. Haluammeko oikeasti seurata Kiinan ja Pohjois-Korean jalanjälkiä?

Harva kiistää, etteivätkö surman uhrit kuolleet tarpeettomasti. Jostain syystä kuitenkin moni laskee uhriksi vain ja ainoastaan kahdeksan Pekka-Ericin ampumaa ihmistä, eikä siis Pekkaa itseään. Hänestä saatetaan puhua sairaana perverssinä joka sai jotain tyydytystä teostaan, mielenvikaisena hulluna, tai muuten vain sellaisena, että hänet voidaan sulkea pois tästä uhrien joukosta. Jos kuitenkin ennen tapausta olisi välitetty juuri hänestä ja tarjottu hänelle tarvittavaa hoitoa, ehkä tapaus olisi voitu ehkäistä? Miksi hänet ajatellaan hirviönä, jota ei olisi voitu koskaan hoitaa ja ohjata terveempien ajatusten pariin? Jos suomalaiset todella ajattelevat näin ja kaikki "friikit" kouluissa eristetään muista ja jätetään oman onnensa nojaan, tällaisia tapauksia tullaan näkemään lisää vastaisuudessakin. Sen sijaan että se luokan kummajainen jätetään yksin, olisi ehkä syytä miettiä voisiko toimia toisin.

Monet mahdollisesti kiusatut, masennusta ja ahdistusta kokeneet voivat hyvinkin kuvitella Pekan tekstejä lukemalla, millaista hänellä on mahtanut olla ennen traagista tapahtumaa. Hän ei ole ainoa suomalainen, jolla on mahdollisesti ollut vähän kavereita, kokenut siis olevanas yksin ja ehkä siksikin turvautunut vahvasti Internetin tarjoamiin yhteisöihin. Tästä syystä netissä moni on kommentoinutkin ymmärtävänsä jollain tapaa Pekan maailmankuvaa, ehkä jopa hänen synkkää vihaa ihmiskuntaa kohtaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti sitä, että hyväksyisi hänen järkyttävän tekonsa. Näin vain monet valitettavasti haluavat yksinkertaistaa. Pekka-Eric Auvinen on henkilö, jota ei siis saisi ymmärtää, eikä mielellään yrittääkään, koska silloin muka hyväksyy hänen tekonsakin. Ovatko ihmiset oikeasti näin tyhmiä? Toivottavasti vain harvat, sillä muuten Pekka olisi saattanut olla hyvinkin oikeassa sen suhteen, ettei demokratia ole toimiva järjestelmä.

Sosiaalinen köyhyys on minusta ongelma, joka liittyy tähänkin tapaukseen. Kun varsinaisia "live-kavereita" ei ollut ainakaan kiusaksi asti, seuraa etsittiin netistä. Sieltä löytyy kaikkea mitä maailmasta muutenkin - myös ääriliikkeitä. Niinpä oli helppoa olla joukossa, jossa kritiikkiä saa vain vähän - jos ollenkaan. Tämä tuskin auttoi ainakaan ajattelemaan asioita eri näkökulmista ja laajentamaan perspektiiviä. Vaikka tällaisiin tekoihin päätyy vain todella harva, sosiaalista köyhyyttä esiintyy Suomessa todella paljon. Ollaan vain kavereita niiden kanssa jotka ovat kaikesta samaa mieltä. Onhan se toki helppoa, mutta entäpä sitten kun on aika väitellä ja joutuu todella perustelemaan näkemyksiään?

"Netin sensurointia harkittava Jokelan tapauksen vuoksi"

- Sisäministeri Anne Holmlund

Itsenäisen työskentelyn viikko (ja vitut)

Thu, 18 Oct 2007 18:55:20 +0300

Olen alkanut vähitellen soluttautua yhä syvemmälle Blogistanian ihmeelliseen valtakuntaan. Toisin sanoen lukemisen lisäksi myös osallistun kommentoimalla. Nyt ajattelin kommentoida tännekin erästä ilmiötä, johon erään blogin kautta törmäsin. Blogaajat päihteitä vastaan - on siis hyvällä asialla. Vai pitäisikö sanoa, että pahaa asiaa vastaan? Jokin tässä mättää. Se on polarisaatio, joka häiritsee aina Suomessa käytävää alkoholikeskustelua. Keskitien osoittajat ovat harvassa. Jokaisen pitäisi löytää paikkansa raittiusliikkeestä tai sitten sekoilevien perskännisten joukosta. Kumpikaan leiri ei pahemmin houkuttele. Olen myös skeptinen sen suhteen, että "päihteitä vastaan" sormen heristely edes nuorison asenteisiin vaikuttaisi. Ei tällainen kenenkään mieltä oikeasti muuta, vaikka olisihan se hienoa uskoa niin. Tietysti niitä nuoria on tuettava päätöksessään, jotka jättävät normiksi muodostuneet teinikännäilyt kokeilematta. He kuitenkin jo valmiiksi allekirjoittavat tämän päihteettömyysajatuksen. Kuten päihteetön Frank Zappa joskus totesi: "One of my favorite philosophical tenets is that people will agree with you only if they already agree with you. You do not change people's minds".

Lukiessani viestejä kouluosoitteestani vastaani tuli vastaan huvittava termi: "itsenäisen työskentelyn viikko". Tässä aivan hiljattain kyselin IRC:ssä muilta kumulaisilta, milloin jakso vaihtuu koulussamme. Sain tietää, että tämä viikko on syyslomaa. Mutta nyt sähköpostista löydettyäni tämän oikean termin, tiedänkin ettei se mikään loma ole. Tervetuloa Suomeen, jossa lomakin on varattu työskentelyyn! Tietenkään ketään ei voi työskentelyyn pakottaa, mutta vähintään syyllisyyttä siitä on tunnettava, jos vetää lonkkaa ITSENÄISEN TYÖSKENTELYN VIIKOLLA! Älkää ymmärtäkö väärin. Sulkijalihakseni ovat nyt hieman kireämmällä, joten jätän tämän "Suomi on paska maa" -ripulin valuttamisen vähemmälle. Vaikka olenkin aikaisempien sanojeni takana, en nyt vain jaksa toistaa tätä samaa levyä uudestaan. Lisäksi välillä (kuten nyt) tuntuu ihan hyvältäkin palata Suomeen. Elämä täällä Vigossa on välillä ollut vähän sellaista...jumiutunutta. Päivät ovat muistuttaneet liikaa toisiaan. Jotenkin sitä myös aistii, että yksi vaihe elämässä päättyy kuten kuuluukin. En siis missään nimessä haluaisi jäädä tänne. Ehkä joskus tulevaisuudessa, mutta eri olosuhteissa, eri ehdoilla, eri ajassa ja paikassa.

Tänään on torstai ja huomenna perjantai. Silloin matkustan Portoon, mitä ilmeisemminkin viimeistä kertaa tälle vuodelle. Onhan tuolla tullutkin pyörittyä, eikä vähiten edellisessä kirjoituksessa mainitun neitosen vuoksi. Viikon päästä edessä on täältä Vigosta Barcelonaan lento, jossa vietän tämän saman neidon kanssa neljä yötä. Sen jälkeen palaan Suomeen, tarkemmin sanottuna Helsinkiin. Siellä en kuitenkaan kauan ehdi viipyä, kun jo hyppään Kuopioon vievään junaan.

Ernolla onkin jo hieman ollut ikävä kuopiolaisia kavereitaan. Saa nähdä, kuinka viinanhuuruinen tulee meidän tämän vuoden ensimmäisestä yöstä Suomen Savossa...

Päivän kommentti:

< kiihote> "Castration is not right for everyone. In fact, it is proper for only a very small percentage of the total population." < kiihote> ossi kuuluu väestön pieneen prosenttiin :)

Pitkästä aikaa pahasti pihkassa

Thu, 04 Oct 2007 17:26:04 +0300

Kuten jotkut ovat ehkä saattaneet huomatakin, oman elämäni tapahtumien kertominen on jäänyt blogissani viime aikoina varsin vähälle huomiolle. Tähän on monia syitä. Ei ehkä aina ole ollut mitään erityistä kerrottavaa. Tai sitten on, mutta en ole itse sitä ymmärtänyt. On usein paljon helpompaa kertoa jostain yleisestä, kuten vaikkapa kommentoida erilaisia Suomeen liittyviä epäkohtia. Täältä kaukaa tarkasteltu Suomi ja kaikki siihen liittyvä ruokkii kyynistä puoltani. Sitä sanotaan, että ulkomailla käsitys omasta maasta paranee, ja että oppii arvostamaan oman maansa hyviä puolia enemmän. Minun kohdallani on päinvastoin. Mielikuvani Suomesta ei ole ikinä ollut näin synkkä. Tiedän toki, että se on vain mielikuva ja vastaa siis todellisuutta vain osittain. Toivon, että palatessani Suomi ja sen asukkaat näyttävät itsestään myös valoisat puolet. Vuoden aikana olen kadottanut kosketukseni siihen puoleen kokonaan, jos Suomessa asuvia ystäviä ei lasketa.

Joitakin kuukausia sitten Pontevedrassa asuessani minuun otti yhteyttä suomalainen, ennalta tuntematon neitonen. Hän löysi minut erään keskustelufoorumin kautta ja sieltä päätyi tänne kotisivuilleni. Sivujeni kätköistä hän kaivoi sähköpostiosoitteeni ja kirjoittelimme useita kuukausia, kunnes hän muutti vaihto-opiskelemaan Portugaliin. Matka täältä Vigosta Portoon ei ole pitkä ja niinpä tapasimme noin kuukausi sitten. Kuten myös viime viikonloppuna. Ja kuten tänään, kun matkustamme yhdessä Portugalin pääkaupunkiin Lissaboniin. Olen siis pitkästä aikaa pahasti pihkassa. Ainakin suomen kieli jaksaa ilahduttaa, kun tälle varsin tavanomaiselle asialle löytyy niin viehättäviä ilmaisutapoja. Kirjoitinko oikeasti "viehättävä"?

Elämässä monet asiat menevät ääripäästä toiseen. Usein on aikoja jolloin rahasta on huutava pula, kun taas yhtäkkiä sitä on niin paljon että pitäisi osata säästää noiden vaikeiden aikojen varalle. Sama kaava on toistunut yksinäisyyden suhteen. Täällä Vigossa on ollut yksinäisempää kuin Pontevedrassa, eikä välillä ole tullut pitkään aikaan mahdollisuutta puhua jollekin mitä mieleen juolahtaa omalla äidinkielellä. Eikä yleensä yhteinen kieli riitä, en viitsi omista ideoistani ja ajatuksistani kertoa kuin niille, joita ne oikeasti kiinnostavat. Tai mikä vielä parempaa, niille joilla on niihin jotain lisättävää. Yksisuuntainen viestintä on pidemmän päälle turhauttavaa. Ja vaikka saisinkin tilaisuuden, oman sisäisen maailman näyttäminen muille on Internetissä huomattavasti helpompaa kuin todellisessa elämässä. Voin laittaa tännekin ihan mitä haluan, sillä tuskin tätä seuraa muut kuin ne joilla on riittävästi motivaatiota.

Nyt yksinäisyys on kadonnut ja tuntuu kuin sitä lääkitsevää toisen ihmisen läsnäoloa olisi niin paljon, että sitä pitäisi jotenkin varastoida yksinäisempiä aikoja varten. Se ei vain ole mahdollista. Tämä minulle harvinainen tilanne, voimakas kaipuu ja ikävän tunne yksittäistä ihmistä kohtaaan, tekee myös Suomeen paluusta entistä vaikeampaa, tai ainakin haikeampaa. Samaan aikaan kuitenkin tiedän, että se saattaa olla vain hyväksi. Kun itse en pysty vetämään jarrua, voi olla hyvä että olosuhteet tekevät sen puolestani. Kirkas liekki palaa loppuun kaikkein nopeiten. Ja niin hyvältä kuin se ehkä tuntuisikin, kaikkia liekkejä ei ole syytä polttaa loppuun nopeasti. Jos lainkaan.

"The Bible contains six admonishments to homosexuals and three hundred sixty-two admonishments to heterosexuals. That doesn't mean that God doesn't love heterosexuals. It's just that they need more supervision."

- DISCORDIAN FACTS

Otetaan skaba!

Fri, 07 Sep 2007 20:03:19 +0300

Keinoja tuhota suomalainen yhteiskunta on varmasti lukemattomia. Liekö kuitenkaan yksikään niistä toimiva, jos niitä ei lähde useampi ihminen toteuttamaan edes näennäisen yksimielisesti. Voisiko yksittäiset terroristit tuhota suomalaisen yhteiskunnan? Jos heidän tuhoyrityksistään seuraisi ajan myötä yhteiskunnan tuho, voisiko siitä lopulta syyttää terroristeja? En usko. Länsimainen yhteiskunta voi toki tuhoutua tukehtumalla omaan terrorismin ja pedofilian paranoiaansa. Siitä on kuitenkaan turha syyttää kuin tuota länsimaista yhteiskuntaa itseään. Jos kansalaiset eivät ryhdy yhteistyöhön "yhteisen hyvän" nimissä ja tuhoa sitä kaikkea mikä oli joskus arvokasta, terroristit ovat jo hävinneet.

Tämänkertaisessa kilpailussa päämääränä on tuhota suomalainen yhteiskunta! Kumpi tekee sen nopeammin: yksisilmäinen tehokkuus - ja hyötyajattelu vai vapaaehtoinen demokratian alasajo? Valitse siis puolesi! Haluatko olla uuden innovaatioajattelun airut? Olet optimistinen ja vaadit itseltäsi ja muilta vain ja ainoastaan huippusuorituksia? Hyvä, silloin tehokkuus ja hyöty -leiri on sinulle juuri oikea valinta! Entä sinä, joka et ole yhtä innokas osallistuja, mutta mielestäsi julkisiin mielenilmaisuihin ei ketää pitäisi kannustaa? Haluat lisää turvallisuutta ja olet sen eteen valmis luopumaan sananvapaudestasi? Silloin sinun kannattaa liittyä demokratian vapaaehtoisen alasajon leiriin! Näin helppoa se on, jokainen voi löytää oman leirinsä tässä jännittävässä kilpailussa kohti tuhoa!

Nyt joku siellä yleisössä kitisee, ettei halua liittyä leireistä kumpaankaan. Pah! Jätät osallistumatta kilpailuun? Et voisi olla enempää väärässä. Jokainen meistä nimittäin osallistuu kilpailuun koko ajan, enemmän tai vähemmän. Jokainen omilla sanoillaan ja teoillaan vaikuttaa enemmän tai vähemmän jomman kumman osapuolen toimiin edullisesti. Sillä ei ole väliä miten sijoitut poliittisten näkemystesi suhteen tai millainen moraali sinulla on. Kaikesta huolimatta jos olet osa suomalaista yhteiskuntaa, olet mukana tavalla tai toisella sen vähittäisessä tuhoamisessa. Voit tietysti väittää ettet ole vastuussa mistään muusta kuin itsestäsi. Se ei ole mitään uutta. Sellaisten ihmisten ansiosta Hitlerin Saksakin oli mahdollinen.

Jos mietin hetken millaisessa maailmassa isäni eli, kaikki tämä halu tuhota yhteiskuntamme on oikeastaan perin looginen. Meillähän on lopulta kaikki aivan helvetin hyvin. Suomalaiset ovat vauraimpia kuin koskaan. Ehkä siksi onkin niin helppoa hankkiutua sopivalle näköalapaikalle, kaivautua sohvatuoliin, etsiä mukava asento ja katsella popcornin kera yhteiskunnan tuhoa. Kunhan vielä saataisiin aidattua köyhät, työttömät ja muut yhteiskunnalle hyödyttömät jonnekin piiloon häiritsemästä. Sitten kaikki olisi hyvin.

"The first human who hurled an insult instead of a stone was the founder of civilization."

- Sigmund Freud

Epäsivistystä

Wed, 22 Aug 2007 17:26:20 +0300

Jukka Kemppinen on informaatioteknologiaan liittyvän lainsäädönnön asiantuntija, professori joka vaikuttaa kirjoittavan aktiivisesti blogiinsa. Nykypäivänä blogin pitäminen ei sinällään ole ihme, mutta mielenkiintoista sisältöä tarjoavat blogit ja etenkin näinkin akateemiselta henkilöltä ovat vallan harvinaisia. Niin, ja vielä suomeksi!

"Yleissivistys oli ennen kova juttu. En ole sivistyneisyyden kannattaja. Ellei se kestä kainaloista pitelemättä, kaatukoon. Ja kestää se. Ne huonon yleissivistyksen merkit, joita joskus luetellaan lehdistä ja radiosta, ovat johdonmukaisen epäjohdonmukaisia."

Siitä ei ole kauan kuin itsekin kuulin jutun Aatos Erkon moittivan nykytoimittajien yleissivistystä. Jutussa yleissivistys tunnuttiin määrittelevän tavalla, johon Kemppinenkin lienee viittaa. On mielenkiintoista, jos yleissivistys mitataan pysyvien asiatietojen pohjalta, tietojen joita opetettiin kouluissa ennen muinoin (ja vaadittaneen opetettavan vastaisuudessakin). Tiedän kyllä, ettei rousku ole kala, mutta ei ole hajuakaan mikä on Hapsburgien suku. Tämäkö sitten tekee minusta sivistymättömän?

Mielestäni yksi sivistyneisyyden merkki on se, ettei lähde määrittelemään sitä karkeasti minkäänlaisilla listoilla.Tähän onkin Lehti tarttunut osuvasti. Jos yleissivistys on oikeasti joidenkin ulkoa opeteltavien asioiden kautta saavutettavissa, mielestäni silloin Suomessa täytyisi olla paljon sivistyneempää porukkaa. Eikö me olla hyviä juuri asioiden ulkoa opettelemisessa? Voi ei, siinä tapauksessa meidän täytyy tuhota Wikipedia. Tai mieluiten koko Internet. Sillä sehän on vallan väärin, kun jotkut eivät mitään opettele ulkoa vaan lunttaavat joka käänteessä asiat netistä! Törkeää!

Saa nähdä mitä on yleissivistys 10 tai 20 vuoden päästä. Silloin Suomi on jo vajonnut polviaan myöten tähän "innovaatio-ajattelun" suohon jossa kaikki hyöty mitataan yksinkertaisin mittarein - vaikkapa juuri niin mitä osaat ulkoa. Koulujärjestelmä perustuu superobjektiivisen tiedon opettamiseen: on vain oikeita ja vääriä vastauksia. Käden taitoihin liittyvät aineet, liikunta, kuvataide ja musiikki on ulkoistettu päiväkerhoille yms. vapaa-aikatoimelle. Ja koska ne ei ole selkeästi mitattavissa eivätkä varsinkaan osa yleissivistystä, ei kukaan niihin lapsiaan laita. Paitsi ehkä harvat kommunistit, joille kaikki nauravat. Mutta nauraako silloin joku, jos Wallu Valpio ärähtää lehdistölle: suomalaisilla ei ole yleissivistystä?

Toimittaja taannoin kyseli suomalaisilta keskivertoa kuuluisimmilta henkilöiltä mitä sivistys heidän mielestään on. MTV 3:n ohjelmapäällikkö totesi mm. että sivistykseen kuuluu mm. viinien tuntemus - siis viinien jotka maksavat vähintään 20 euroa pullo. Toivottavasti 10 tai 20 vuoden päästä itsekin pääsen tässä "sivistyksessä" tasolle, jolla olisi mahdollista nauttia säännöllisesti tätä hänen mainitsemaa "sivistystä". Sitä ennen koitan saavuttaa sen ensimmäisen tason, yleissivistyksen. Siinäkin varmasti riittää työtä, ainakin jos on niitä viisaita uskominen, joilla media kokee olevan asiaan jotain sanomista.

Minullahan ei tietenkään ole siihen mitään sanomista. Olenhan alle 30-vuotias.

"Sensuuri on tukos verkossa. Internet on suunniteltu reitittämään tukosten ohi."

- anonyymi

Missä ovat TEIDÄN hyvät tavat?

Thu, 07 Jun 2007 17:26:31 +0300

Tänään luin Ylen sivuilta kuinka "suomalaisissa tiedotusvälineissä käsitellään islamia lähestulkoon aina vain kielteisten asioiden yhteydessä". Voi kuinka yllättävää. On jännittävää ajatella, että islamin uutisointia sentään tutkitaan ja uutisoidaan. Näin ei ole, kun ajatellaan nuorten sukupolvien asemaa ja uutisointia mediassa. Nuoria ei kiinnosta politiikka. Nuorilla ei ole hyviä käytöstapoja. Nuoret eivät osaa ottaa vastuuta. Olenko liian vainoharhainen, jos väitän suomalaisen median pursuavan paljonkin tällaisia ajatuksia?

Jos ajatellaan perinteisten medioiden valtarakennetta, kuvio on aika selvä. Ei taida löytyä paljoakaan merkittäviä sanomalehtiä, joiden päätoimittaja olisi 30-vuoden tienoilla. Tämä on toki oma mielikuvani, en ole asiaa tarkemmin tutkinut. Uskon saman koskevan televisiota: Idolsin kaltaisista nuoria pursuavista ohjelmista huolimatta kulissien takana vaikuttavat vanhemmat sukupolvet. Idols on esimerkkinä sikäli herkullinen, että maalaamani vastakkainasettelun voi kuvitella näkyvän ohjelman arviointiosuudessa. Nuori kohtaa raadin, jossa vanhemmat sukupolvet arvioivat esiintyjän kyvyt. Uskoisin kuitekin Idolsin raadin olevan reilumpi kuin mitä vanhemmat sukupolvet tuntuvat tuumivan kaikessa hiljaisuudessa. Perinteiset mediat kun eivät anna nuorelle oikeastaan minkäänlaista mahdollisuutta todistaa, että politiikka kiinnostaa, tapojakin useimmilta löytyy ja vastuutakin otetaan. Onko siis kumma, että nuoret omaksuvat uutta teknologiaa hyödyntävät mediat?

Enää ei tarvitse puhua vain Suomesta ja sen mediasta. Tämä sama ongelma vaivaa yhtä lailla muita maita, sillä nuoria kohdeltaneen yhtä huonosti tiedonvälityksen ja asenteiden suhteen ihan joka maassa. Monessa maassa nuoret ovat jo verkostoituneet ja alkaneet ottaa ohjat käsiinsä. Ehkä paras esimerkki tästä on vuoden 2006 Euroviisuissa Lordin saama äänivyöry. Lordi edusti jotain uutta kuluneessa, vanhempien sukupolvien aiemmin hallitsemissa Euroviisuissa. Sain kuulla jokin aika sitten, että viisujen aikaan Espanjassa kiersi nuorten keskuudessa tekstiviesti, jossa kehoitettiin äänestämään Lordia. Lordin puolesta kampanjoitiin vapaaehtoisvoimin myös netissä, jonka voittoa ajava sivu oli käännetty mielettömän monelle kielelle hepreaa myöten. Emme siis tyydy enää katselemaan tätä toimintaa sivusta vaan otamme vähitellen haltuun yhteiskunnan mediaa myöten. Ei siis ihme, että Lordin voitto oli epämieluisin usein juuri vanhemmille sukupolville. Heiltä puuttuu eniten ymmärrystä Lordin kaltaista musiikkia, sekä sitä alakulttuuria kohtaan josta Lordi on paljon ammentanut. Usein Lordia ei edes haluta ymmärtää, vaan torjutaan esimerkiksi ulkonäköön vedoten. Sitten tämä sukupolvi penää nuorilta käytöstapoja ja kunnioitusta vanhempia kohtaan. Ironista, eikö totta?

Perkele, nuoret veivät meiltä viisut! No, laitetaan nuo kurittomat kakarat kuriin ainakin jos (kun)lakeja rikkovat! Niitä mahtavia lakeja joita itse olemme tehneet! Ja jos eivät meidän upeita lakeja kumarra, linnaan vaan mokomat rakkarit! Kulttuuria jakavia nuoria, pääosin opiskelijoita, kiristetään maksamaan tekijänoikeusjärjestöille suuria summia, jotta välttäisivät oikeudenkäynnin ja sen myötä velkavankeuden. Väittäisin, että taustalla vaikuttaa sama asenne nuoria kohtaan kuin muussakin julkisessa keskustelussa: heitä on rangaistava ja opetettava "oikeiden aikuisten" yhteiskunnan säännöille. Sen sijaan että edes kuunneltaisiin mitä nuoret haluat sanoa ja mikä heidän mielestään on vialla, annetaan vain keppiä. Musiikkia ja elokuvia netistä itselleen lataava nuori on rikollinen, jota ei halutakaan ymmärtää. Järjestelmä on automaattisesti oikeassa eikä tekijänoikeuslakia sovi kyseenalaistaa, kuin korkeintaan muodollisesti ja "nätisti". Eli niin, että argumenteilta on helppo katkaista siivet. Jos joku oikeasti esittää älykkäitä ja toimivia näkemyksiä, heidän uskottavuus on jotenkin tuhottava. Kun nuoret puolustavat sananvapautta, heitä pidetään pullamössösukupolvena joka on "saanut kaiken helpolla" eikä ole esim. joutunut elämään sodan jälkeisessä Suomessa. Sama ei toimi, jos hyvän argumentin esittääkin vanhemman sukupolven edustajista (mokoma petturi!). Silloin uskottavuus on tuhottava vaikkapa leimaamalla heidät pedofiilien puolustajiksi.

Summa summarum: sen lisäksi että suomalaisissa tiedotusvälineissä suhtaudutaan kielteisesti islamiin, uutisoidaan kielteisesti usein myös nuorisoa. Koska nuoret hallitsevat uudet mediat paremmin, niidenkin uutisointi on myös pelottelevaa ja epäluuloa ruokkivaa: on parempi jos kansa pysyttelee perinteisten "oikeiden" medioiden parissa. Eikä riitä että Internet ja YouTube saavat epäluuloa osakseen, myös nuorten tapa käyttää mediaa (vaikkapa ns. waretus) tuomitaan ja sitä vastaan valjastetaan yhä enemmän julkisia varoja tekijänoikeusjärjestöjen tuella. Silläkin uhalla että kuulostan fanaattiselta, vihaiselta tai muuten vain epäilyttävältä (sitähän olen jo pelkästään sen perusteella millä vuosikymmenelllä olen syntynyt), väitän että menossa on postmoderni informaatio - ja kulttuurisota kun valta vähitellen vaihtuu. Pärjään silti hyvin, vaikka olenkin ikäni puolesta jäävi sanomaan mitään (eihän alle 30-vuotias tiedä elämästä oikeasti yhtään mitään!!1) koska olen mukana vallankumouksessa. Kun kyseessä on luonnollinen kiertokulku, uudet sukupolvet jyräävät ennemmin tai myöhemmin vanhat. Me yksinkertaisesti emme voi hävitä tätä sotaa. Kyse onkin lähinnä siitä, kuinka ison sotkun saamme siivota kun ohjakset saamme. Jo pelkässä tekijänoikeuslaissa riittää siivoamista, sillä se on täysin ristiriidassa nykytodellisuuden ja sen sisältämän informaatioteknologian kanssa. Kasvihuone-ilmiöstä puhumattakaan. Oli kiva että pyörähditte tovin tällä planeetallamme, mutta HYVIIN TAPOIHIN kuuluu siivota jäljet!

"Each generation must recreate liberty for its own times."

-Florence E. Allen

Kaus ja lähelle, kynä kädessä kuplimatta

Wed, 30 May 2007 17:26:46 +0300

Viime viikon tiistaina kävin Vigossa haastattelussa. Kyseessä oli ensimmäinen näin pitkälle edennyt neuvottelu työharjoittelupaikasta. Useita sähköposteja lähettelin ympäri maailmaa. Kun haku ei tuottanut tulosta pari kuukautta sitten, ryhdyin raivoisasti etsimään www-suunnitteluun erikoistuneita paikkoja Googlella, espanjankielistä hakua käyttäen. En aina edes katsonut tarkkaan missä kyseinen firma sijaitsee, kunhan sivusto vaikuttaa riittävän ammattimaiselta. Niinpä sain vastauksia Panamasta, Argentiinasta ja Chilestä. Ironista on kuitenkin se, että laajentaessani hakua Espanjan ulkopuolelle, päädyin lopulta viereiseen kaupunkiin. Vigossa sijaitseva visualpublinet.com oli yksi Googlen kautta löytyneistä, alle tunnin junamatkan päässä. Haastattelu meni hyvin ja aloitan työharjoittelun heinäkuun alussa.

Kun menin haastatteluun, olin valmistautunut kovaankin ristikuulusteluun. Ajattelin, että paikkaan haetaan tietynlaista osaajaa, kuten esimerkiksi Suomessa on tapana. Graafisen alan harjoittelupaikat eivät irtoa ihan helpolla ja harjoittelupaikoista myös kilpaillaan. Odotin siis, että paikan pomo selittää minulle millaista osaajaa he etsivät. Näin ei kuitenkaan käynyt. Sen sijaan, että osaamistani olisi tentattu ja isketty pöytään vaatimuksia, pitikin minun keksiä kysymyksiä. Mitä haluat tehdä harjoittelun aikana? Mihin haluat keskittyä? Mitä haluat tietää yrityksestämme? Siinä meni tovi miettiessä, millaisia kysymyksiä espanjaksi muotoilisin. Paikan tilat ja henkilökunta oli jo esitelty, joten kyselin mitä aikaisemmat harjoittelijat ovat tehneet. Selvisi, että vuosia sitten harjoittelussa ollut ruotsalainen oli kaksikielisestä perheestä ja puhui toisena kielenään espanjaa. Valokuvan perusteella olisin veikannut hänet espanjalaiseksi, enkä ruotsalaiseksi. Ranskalainen opetteli espanjaa vasta harjoittelun aikana ja paikkasi puutteet ranskalla ja englannilla. Tämä vahvisti uskoani siihen, että tulisin pärjäämään. Jos en jotain ymmärrä, uskoisin että asian pystyy selvittämään. Harjoittelupaikan henkilökunta ei siis odota minun puhuvan täydellistä espanjaa ja kommunikointivaikeuksia siedetään.

Nyt edessä on paperisota. On toimitettava Suomeen yhtä jos toistakin dokumenttia harjoittelun vahvistamiseksi ja opintotuen takaamiseksi. Kesäkuussa ehdin sentään hieman matkustelemaan, ennen kuin työharjoittelu alkaa. Harjoittelun aikanakin on tarkoitus matkustaa, jota varten on erikseen kysyttävä jokunen päivä lomaa. Tosin täällä erilaisia juhlapäiviä riittää, joten pitää katsoa jos sijoittaisi menonsa sopivaan saumaan.

Matkustelusta puheenollen, nyt YouTubesta löytyy Portugalissa kuvaamani pätkä. Suora linkki siihen tässä. Videoistani YouTubessa tulee mieleeni se, kun mietin hiljattain mitä kaikkea olen vaihdon aikana tehnyt. Videoiden tekeminen on yksi uusista asioista. Ne voi jakaa kahteen kategoriaan: lyhytelokuvia muistuttavat pätkät joiden rakenne on tarkoituksella jätetty usein auki, eivätkä sisällä lainkaan dialogia. Loput ovat sitten journalismia lähenteleviä videoblogaisuja erilaisilla päähänpistoilla höystettynä. Niiden kieli onkin pääasiassa englanti, sillä muuten suurin osa YouTuben yleisöstä putoaisi kelkasta. Muissa pätkissä oleva vähäkielisyys on taas asia, joka on mietityttänyt sarjakuvienkin suhteen. Sarjakuviksi syntyneet ideat ovat jääneet usein piirtämättä, koska en ole osannut päättää kieltä. Toisin sanoen siis kohderyhmää. Jos kieli on suomi, on turha niitä täällä kenellekään näytellä (paitsi aniharvoille suomalaisille). Tämä heikentää innostustani piirtää, jos ei ole ketään kenelle näyttää. Englanti on lähes yhtä huono vaihtoehto, sillä sitä ei moni paikallinen osaa. Espanjankielisiä parin puhekuplan juttuja olen tehnytkin, mutta niitä sitten saa taas käännellä kaikille muille paitsi paikallisille.

Ärsyttävää. No ollaan sitten piirtämättä, kunnes löydän tähänkin jonkin ratkaisun. Tietysti piirtelen ja liimailen kollaasihenkisesti kaikenlaista. Se on jotenkin vapauttavampaa, kun ei tarvitse pohtia yleisöä. Nuo underground-henkiset karkeakulttuuritaiteilut etsivät itse kohderyhmänsä. En minä siis sarjakuvapiirtelyä ole lopullisesti hylännyt. Olosuhteita syytän ilmaisuni painopisteen siirtymisestä. Älkää siis hyvät Limingan kolleegat paheksuko, vielä minä puhkon ruutuja ja kuplia entistenkin edestä!

Päivän kommentti:

[21:31] sadesilma: oisko kivaa, jos vaimo imettäis teitä?

Pitkäksi venähtänyt saha feat. kaljamaha

Sat, 14 Apr 2007 17:26:55 +0300

No jopas. Alunperin taukoa oli tarkoitus pitää jokunen viikko, mutta viikot vaihtuivatkin kuukausiksi. Toisaalta on pakkoa sanoa, että kommenttien viime aikainen vähäisyys on kannustanut olemaan kirjoittamatta. Mistä tiedän, lukeeko tätä kukaan? Niin no tietysti nolla on kiva luku. Siksi olen sillä itsenikin pukenut. Kuitenkin, jos oikeasti haluatte että kerron kuulumisia, siitä kannattaa tänne mainita. Kun kommenttien kohdalla komistelee nolla, ajattelen helposti että kirjoitan tätä vain ja ainoastaan itselleni. Itselleni taas voin kirjoittaa koneelleni. Niin olen tässä tehnytkin, enemmän tai vähemmän.

Yksi ongelma tänne kirjoittamisessa on tämä formaatti. Kirjoitan tänne vähän kuin jonnekin helvetin kolumnipalstalle. Toisinaan hion kirjoittamaani tekstia hyvinkin tarkasti ennen kuin painan "submit" nappulaa. Kun kasaan itselleni suorituspaineita pelkästä blogikirjoittelusta, taidan oikeastaan pilata kokonaan blogien alkuperäisen idean. Eihän näiden kuulukaan olla mitään kirjallisuuden jokihelmiä? Joskus taannoin kun lukaisin ensimmäisiä kirjoituksiani vuodelta 2003, havaitsin niissä paljon rennompaa otetta ja virkistäviä puhekielimäisyyksiä joista olen nykyisin rimpuillut eroon. Aika perseestä.

Onneksi elo täällä Pontevedrassa ei kuitenkaan ole perseestä. Vaikka kursseja ei olekaan enää niin paljon kuin viime vuonna, tekemistä riittää. Erasmus-vaihtareiden oma taidenäyttely avattiin torstaina. Avajaistilaisuus ei ollut ihan sellainen kuin Suomessa. Tyypilliset muodollisuudet puuttuivat, eikä kenellekään tarvinnut töitänsä selitellä. Olin kyllä varautunut sanomaan sanan jos toisenkin ihan espanjaksi, jos kysymyksiä olisi ilmaantunut. Noh, toivottavasti työt selittävät itse itsensä.

Eilen kävin nopeasti mutkan Vigossa hakemassa toisen akun kameraani. Ostin pääsiäisviikolla vihdoin ja viimein videokameran. En mitään huippukallista, mutta kolmikennoisen Panasonicin GS320 DV-mallin jolla nyt saan omiin tarpeisiini riittävän hyvälaatuista materiaalia. Lisää sekoiluja YouTubeen on siis varmaankin luvassa enemmin tai myöhemmin. Sitä ennen nauttikaa Ernon kavereiden esityksestä, mikäli ette siihen ole vielä tutustuneet.

Kun jotkut yrittävät romantisoida kaljamahaa, Erno erotisoi sen. Erno antaa sinullekin, mikäli sinulta vain löytyy riittävän suuri tynnyri. Minulta saat jos tarjoat merikrotin ja pistosahan!

"Kaljamahaa pidetään yleensä ulkonäköä selvästi rumentavana seikkana, joskin monet ovat myös romantisoineet sitä"

- Wikipedia

Rehellisyys meren perii

Sat, 27 Jan 2007 17:26:38 +0200

Tekisi mieli niin kovasti ostaa noista halpakrääsää myyvistä aasialaiskaupoista purjelaivan pienoismalli. Muokkaisin siitä merirosovolaivan. Minuakin kiehtoo merirosvoromantiikka. Merirosvojen kanssa mieluiten purjehdin, sillä heidän laivansa uppoavat immateriaalisodassa viimeiseksi. Kuitenkin haluni muokata laivaa johtaa siihen, etten sitä osta. Pöydällä odottaa lopullista muotoaan veistos Eriksestä muiden töiden ohella. Merirosvolaiva voisi viedä tämän miehen mennessään, muokkaamisen merille joista takaisin ei ole heti tulemista.

Tänään käymäni keskustelu hyvän ystäväni kanssa muistutti minua siitä, että tämä asoiden muokkaaminen omiin tarkoituksiin on ollut toimintatapani jo kauan. Olen muokannut myös minääni tietoisesti: ryhtynyt mustahattuiseksi mieheksi ja myöhemmin taikuriksi. Mikään ei kuitenkaan tule ilmaiseksi. Pitkä matka on täytynyt kulkea, etenkin korvien välissä. Ehkä minää voi muokata vielä teini-iän tietämillä paremmin, kuin mitä vanhempana. Silti en väitä, että tämän hetken minäni ikuinen olisi. Olenhan kuitenkin postrukturalistisen minäkäsityksen kannalla. Uskon vakaasti siihen, että "minän" käsite singulaarisena ja johdonmukaisena yksikkönä on fiktionaalinen rakennelma, joka koostuu vastakkaisista jännitteistä ja tietoväitteistä kuten sukupuoli, ammatti, jne.

Henkilökohtainen suhteeni uskontoon on ollut myrskyisä monessa elämäni vaiheessa. Tuskin vähiten äitini uskonnon maailmanlopun uhkakuvien myrskyissä, samalla kun murrosikä loi omat tuulensa. Instituutiot eivät ole auttaneet oman minäni rakentamisessa, pikemminkin päinvastoin. Äitini teosofia ei ole kuitenkaan ollut pelkästään traumatisoiva: se on auttanut omaksumaan ajatuksen, että voin kehittää itseäni. Vaikka näkemyksemme maailman luonteesta ovatkin erilaiset, olen äitini kanssa yhtä mieltä siitä, että elämä on koulunkäyntiä.

Samalla kun olen hakkeroinut tiettyjä osia oman minäni lähdekoodista (joka ei edes ole täysin avointa), olen vapautunut myös uskontovihan ja ylitsevuotavan nihilismin haitallisista myrkkykaasuista. Dalai Lamakin on sanonut, ettei hengellisyys edellytä uskontoa. Luulisin siis, että hengellinen voi olla myös uskomalla hölynpölyyn. Ja minähän uskon! Loppujen lopuksi kun koen, että kaikki uskonnot ovat tämän suhteen samanarvoisia: ne kaikki ovat yhtä hölynpölyä, samalla tavalla ihmisten tekemiä. Toistaiseksi mieluisin valinta onkin se, joka ei väitä olevansa mitään muuta kuin hölynpölyä. Vaikka samaan valintaan ei ole moni muu päätynyt, luulen, etten ole ainoa rehellisyyttä arvostava ihminen joka tämän maailman merillä purjehtii.

"Pidän irrationalisuutta rationaalisempana kuin rationalisuutta, sillä rationaalisuus voi toimia ainoastaan jonkin yhden järjestyksen sisäisessä logiikassa"

- malitsu

Lupaukset, imuri ja saksalaiset ystävät

Thu, 04 Jan 2007 17:27:05 +0200

Vuosi 2006 oli hyvä vuosi. Se alkoi Latvian Riiasta ja päättyi Espanjan Pontevedraan. Monenlaista tuli nähtyä ja toisinaan myös tehtyä. Taskukalenteriini kertyi merkintöjä jotka kertovat omaa kieltänsä: tuli oltua monessa mukana. Toisinaan sitä ihmettelenkin, miten ihmeessä olen ehtinyt säätää noin paljon eri asioita. Ehkä ei pitäisi olla itselle vihainen siitä, että joitain asioita jäi keskenkin. Suurin osa niistä on kuitenkin itse itselle tehtyjä lupauksia. Toivon mukaan olen pahoittanut mahdollisimman harvan mielen siten, että olisin jättänyt jotain luvattua tekemättä. Minulla on paha tapa luvata. Erno ei tee edes sitä.

Isäpuoleni sattui innostumaan Skypesta ja sen myötä tuli juteltua maksuttomia puheluita äidin kanssa. Hän muistutti minua siitä, että olen lapsena ollut monet joulut ulkomailla. Kun perhe oli vielä koossa, matkustimme lähes joka vuosi kauas pois Suomesta. Monta maata tuli nähtyä ennen lukutaidon oppimista. Tämä lienee vaikuttanut siihenkin, ettei minulle ole muodostunut mitään kummempia jouluperinteitä. Tai sitten ehkä juuri tästä ulkomailla lorvailusta on muodostunut sellainen. Lähes kaikki muut täältä Pontevedrasta suuntasivat kuka minnekin. Kukaan ei ole kysellyt ulos iltaisin. Kaiken ajan voin toki omallakin tekemiselläni täyttää, mutta siihenkin kyllästyy. Inspiraatiota omaan tekemiseenkin saa kummasti lisää, kun käy välillä neljän seinänsä ulkopuolella.

Arki, ne vähäisetkin rutiinit joita olen onnistunut loman aikana rakentamaan, ovat rikkoutuneet tehokkaasti, kun Jeffeetter & Gertrud tulivat tänne viime lauantaina. Harkitsin uudeksi vuodeksi Barcelonaan lähtöä, mutta se jäi sitten näiden kahden "luovan" yksilön saapuessa Ernoa piirittämään. Uuden vuoden juomiseen tuli jonkinlainen suomimeininki, vaikkakin virallisten lähteiden mukaan nämä kaksi kaverusta ovat kotoisin Saksasta. Meininki onkin kansainvälistä, jonka muistaa viimeistään siitä kun Hong Kongissa valmistettu USB-imuri hurisee ja taustalla soi kansainvälinen hitti Homosexuél.

Ai miten niin ei ole hitti? Pian on, sillä me teemme siitä sellaisen!

"Nukkuminen, seurustelu ym. oleilu muuten kuin kyrpä jossain sisälllä ei tule kuuloonkaan enkä koskaan sitä tee"

- mies sihteeriopiston keskustelufoorumilla

Hyödyn ja luovuuden monet kasvot

Thu, 07 Dec 2006 17:27:14 +0200

Nykyään vähän väliä törmää uutisiin, joissa elinkeinoelämän ja poliittisen kentän ihmiset korostavat kuinka luovuus ja innovaatio ovat tärkeitä asioita Suomelle ja sen menestykselle. Nokiaa pidetään esimerkkinä yrityksestä, jonka menestys perustuu juuri luoviin ratkaisuihin ja innovaatioihin (mitä niillä sitten tarkoitetaankin). Tätä en lähdekään kiistämään. Epäilystä minussa herättääkin lähinnä se, että yhtäkkiä luovuus on hieno ja hyväksyttävä asia. Onko silti käytännössä niin?

Täällä Espanjassa koen ilmapiirin paljon enemmän luovuutta ruokkivaksi kuin Suomessa. Tietysti tämä on oma subjektiivinen kokemukseni, johon liittyy monia asioita. Jo pelkästään se millaisessa koulussa opiskelen vaikuttaa paljon. Yksi merkittävä ero tuntuu kuitenkin olevan se, että Suomessa kaikki luovuus täytyy olla jotenkin valjastettavissa kaupalliseen käyttöön. Toisin sanoen: jos luovuudellasi ei ole selkeää kaupallista käyttötarkoitusta, sillä ei ole mitään arvoa. Täällä tätä ei korosteta niin paljon. Kaikkea ei tarvitse mitata rahassa.

Tuleehan sitä toki itsekin joskus mietittyä, onko Paahtamon kaltaisessa yhdistyksessä toimimisesta mitään "hyötyä". Sehän on sellaista "taidenäpertelyä" ja nuorten aikuisten yhdessä leikkimistä. Vai onko? Toisaalta kaikkea hyötyä ei voi nähdä heti lyhyellä aikavälillä. Yhden työtarjouksen olen Paahtamon kautta saanut. Verkostoitumista en tee rahan ja työtarjousten perässä, mutta sellaisia silti näyttää ilmaantuvan. Ehkä siis pitäisi unohtaa karkea hyöty/hyödyttömyys jaottelu?

Kyynisesti katsottuna luovuuden nostaminen mediassa on vain kaunista sananhelinää, vailla todellista merkitystä. Yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja ihanteet muuttuvat hitaasti. Edelleen monelle jo tiedostamatta punainen on tyttöjen/naisten väri ja sininen poikien/miesten väri. Katso vaikka city.fi -sivustoa. Lordi jättää tulematta linnan juhliin, eihän sinne ketään maskeissa päästetä. Vaan onhan sekin luovuutta, että puhutaan yhtä ja tehdään toista, niin ettei siitä jää kiinni. Hämäyksessä poliitikot ovat erityisen luovia. Taikoja opetellessani heistä koitankin ottaa oppia.

"Lotossa on vaikea voittaa jos ei lottoa, mutta ajattelin yrittää koko elämäni ajan."

- Ossi F. Ojutkangas

Uusi ympäristö, uudet työkalut

Thu, 30 Nov 2006 21:01:49 +0200

Viime blogaisussa en tullut maininneeksi, että olen viimein saanut tietokoneeni tänne Espanjaan. En kuitenkaan sitä samaa vuosien ajan käytössä ollutta PC:tä, jonka myin pois päivää ennen lähtöä. Ei suinkaan - tilasin jo Suomessa ollessani ensimmäisen Macintosh tietokoneeni. Vajaan kahden viikon jälkeen on todettava se mitä osasinkin odottaa: en vaihtaisi enää takaisin Windows -pohjaiseen tietokoneeseen. Eihän tämä Mac Mini mikään tehomylly ole, mutta gigan muistilla ja 1.83 Ghz Intel Core Duo prossulla aivan omiin askareisiini. Ehkä vaatimustasoni ei ole korkea, olinhan tottunut tekemään paljon asioita edellisellä koneella. Jonka ostin vielä markka-aikaan, vuoden 2001 joulukuussa.

Macin hyvin toimiva OS X -käyttöliittymä on tullut tutuksi jo aikaisemmin. Sen sijaan opettelua vaatii pyrkimykseni käyttää graafisessa (ja muussakin) työskentelyssä ainoastaan Open Source -sovelluksia. Joitakin poikkeuksia toki sallin, Flash on niistä yksi. Täällä Espanjassa on tarkoitus perehtyä yhdellä kursislla Final Cutin perusteisiin, joten sekin tulee asennettua koneelle. Perusajatus on kuitenkin se, että freelancerina vältän lisensointimaksuongelmat kun pitäydyn pääasiassa vapaiden ohjelmistojen linjoilla. Jos taas työskentelen jollekin firmalle, silloin firma saa hoitaa nuo lisenssit ja käytän tarvittavia ohjelmia työsuhteen kestävän ajan. Miksi sitten nähdä tämä vaiva? Yksinkertaisesti siksi, että keskityn digitaaliseen tuotantoon jossa vapaat ohjelmistot näyttäisivät riittävän varsin hyvin tarpeisiini. Maksuttomuus ei kuitenkaan ole kaikkein tärkein kriteeri: kun huomaan rutinoituneeni käyttämään tiettyjä ohjelma, maksan hyvän tavan mukaisesti lahjoitusta suoraan tekijöille.

Minusta tuntuukin että opin täällä enemmän kuin Suomessa ollessani. Koneen ääressä istuessa opettelen tekemään tuttuja työjuttuja uusilla tavoilla. Kun astun ulos asunnostani, opin jatkuvasti jo pelkästään kuuntelemalla ihmisiä ja puhumalla heidän kanssaan espanjaa. Baareissakin käymisestä tuntuu oikeasti jäävän jotain käteen, kun käyttää niissä kaiken ajan kielitaidon harjaannuttamiseen. Eikä täällä tarvitse kauhistella lompakon tyhjyyttäkään baari-illan jälkeisenä aamuna. Viime torstainakaan ei tarvinut kuin yksi tuoppi itse maksaa, loput tarjosivat mukavat espanjattaret ja baarimikkokin taisi pari tarjota. Ja olihan siinä helppo tuntea itsensä suomalaiseksi kun hymy karehti Lordin euroviisuhitin paukahtaessa soimaan. Laulamaan en kuitenkaan ryhtynyt. Sen verran jäyhää pohjalaista minussa on vielä jäljellä.

Siellä Suomessa on kuulemma monin paikoin reilusti lunta (ellei ole jo pois sulanut). Täällä satoi viime viikon vettä ja paikallinen ennätys (689mm) tuli tehtyä sademäärässä. Lauantain ja sunnuntain ajan olikin sitten aurinkoa senkin edestä. Shortsit olivat tarpeen kun varjossa oli noin 26 astetta. Kylmemmälläkin säällä sisällä paikalliset voivottelevat kuinka on kuuma. Helvetti, olen kotoisin kylmästä Pohjolasta eikä moinen lämpö minua ahdista vaikka minulla on usein enemmän vaatetta päälläni.

Aivan. Saunaa on hieman ikävä.

Päivän kommentti:

"On kannattavampaa yhdessä laskuttaa yksittäisiä kuluttajia joilla ei ole mitään mahdollisuuksia viranomaisia vastaan, eihän kuluttajilla ole edes oikeutta ryhmäkanteisiin."

-keskustelija Helsingin Sanomien keskustelufoorumilla

Maassa maan tavalla

Thu, 30 Nov 2006 20:57:15 +0200

Jätettyäni rasismin ja skandinaaviset ennakkoluulot taakseni olen vähitellen löytänyt omat ongelmat espanjalaisesta mentaliteetistä. Toki tietty suvaitsevaisuus ja ennakkoluulottomuus kiehtoo paikallisissa vieläkin, mutta vähitellen pinnan alta näkyy muutakin. Onhan se kieltämättä helpompaa elää, kun kieltää ongelmien olemassaolon. Niin ne huumeetkin taitavat olla ongelma ainoastaan Suomessa, kun siellä niiden vuoksi siellä kuoleekin enemmän ihmisiä. Espanjassa on kaikki hyvin! Löytyyhän tätä Suomestakin: maailma on tarjottimella minua varten eikä minulla ole mitään velvollisuuksia sitä kohtaan. Helposti unohtuu, että yhteiskunta oli se joka minutkin lukemaan opetti. Tosin täällä ei kuitenkaan peruskoulu opeta eri kieliä kuten Suomessa. Ehkä siksi arvostus koulutusta kohtaan on Espanjassa heikompi. Siihen lienee vaikuttaa myös työkulttuuri ja perheen (koko suku) suuri merkitys. Täällä suhteet, se kenet tunnet, pätee työelämässä paljon enemmän kuin Suomessa. Tästä syystä opiskelu ja panostus työelämää varten saattaa olla laimeampaa, kun työtä hakiessa painotetaankin sillä kenet tunnet ja mistä perheestä tulet. Luulen, että Suomessa on paljon paremmat edellytykset lähteä "nollasta" kuin täällä. Työ ylipäätään on täällä toisarvoinen asia. Sitä yleisesti pyritään tekemään mahdollisimman vähän, vain sen verran kuin on välttämätöntä. Suomessa taas ihmisen ammatti on usein se kaikkein tärkein minän rakennusaine, jolla lunastetaan oikeutus olemassaoloon. Minäkään en ole poikkeus. Vaikka olen pakana, olen siitä huolimatta luterilaisen työmoraalin kyllästämä. Erot Suomen ja Espanjan kouluissakin ovat selvät: täällä graafikot eivät tee yhteistyötä yritysmaailman kanssa kuin vasta koulusta ulos astuessaan. Suomalaista graafisen alan koulutusta olisi taas mahdotonta kuvitella ilman, että se räätälöitäisiin vastaamaan suoraan työelämää. Kaikessa on puolensa, enkä väitäkään että jompi kumpi järjestelmistä olisi parempi. Kummatkin lienee mukautuneet vastaamaan kyseisen yhteiskunnan tarpeita. Opittavaa löytynee kummastakin. Onko ihme jos Suomessakin perheet hajoavat kun työ ja oma ura asetetaan aina etusijalle? "En usko." - Uskomaton

Maakrapu laivaa maalaamassa

Sat, 10 Jun 2006 22:07:41 +0300

Lomalle siirtymiseni näkyy aika hyvin täälläkin. Syitä kirjoittamattomuuteen on toki muitakin kuin kesästä nauttiminen. Olen törmännyt ongelmaan, jollaista minulla ei ole tämän päiväkirjaan suhteen ennen ollut. Ongelmaan siitä, etten kykene kirjoittamaan niistä asioista joista haluaisin, sillä ne ovat aivan liian henkilökohtaisia julkiseen avautumiseen. Tänä vuonna olen muutaman kerran ylittänyt itseni ja avautunut täällä asioista, joista en olisi uskonut aikaisemmin kirjoittavani julkisesti. Jossakin tulee silti raja vastaan. Huolimatta siitä että yhteiskuntamme Big Brother -ilmiöineen haluaa kaikkien paljastavan kaiken, (varsinkin niiden jotka asettuvat vapaa-ehtoisesti esille kuten minä tämän sivuston kautta) yksityisyys on silti olemassa ja jotain jätän sen suojiin. Asian voi nähdä myös niin, että ihmiset joilla ei ole salaisuuksia, ovat yksinkertaisesti tylsiä. Sallittakoon siis minullekin omat salaisuuteni.

Maalailin merirosvolaivaa viime viikolla Rauhalahden leirintäalueella. Sinne Makkonen rakennutti puista laivaa lasten leikkipaikaksi ja näytelmän lavasteeksi. Samaan aikaan kun tein talkootöitä Paahtamon hyväksi merirosvolaivaa maalaten, oli netissä kuuma puheenaihe Ruotsissa tapahtunut PirateBay -sivuston sulkeminen. Laivan maalaaminen tuntui jotenkin konkretisoivan sympatiat, jota tunnen näitä ruotsalaisia ”piraatteja” kohtaan. Minusta on tuntunut jotenkin kiehtovalta, kuinka 17-vuotias poika onnistui kaatamaan Ruotsin poliisin WWW-sivut. Elän jännittävää aikaa, kuin keskellä jotain cyberpunk -tarinaa. Muistan jonkun joskus sanoneen, että seuraava maailmansota käydään tietoverkoissa. Onko tämä siis vasta alkua?

Imagessa oli mielenkiintoinen juttu aktivismista. Siitä tuli hyvin esille, että aina on ollut jonkunlaista kapinahenkeä ”pahoja asioita” vastaan ja ”hyvien asioiden” puolesta. Ongelmana on kuitenkin se, että mitä enemmän osoitetaan mieltä, sitä helpommin syntyy konflikteja joista media kertoo negatiiviseen sävyyn. Se taas ei edistä aktivistien asiaa, vaan siirtää keskustelun epäolennaisuuksiin ja saa heidät näyttämään tavisten silmissä kriminaaleilta. Kuitenkin yhdessä saa paljon aikaan: se 17-vuotias ruotsalaispoikakin onnistui kaatamaan poliisin sivuston, koska niin moni muukin oli turhautunut poliisin toimintaan PirateBayn tapauksessa. Ilman taustatukea ja muiden tuohtumusta asiaa kohtaan, olisi temppu saattanut jäädä onnistumatta.

Joku taannoin kysyi, miksi näiden sivujen vieraskirja ei toimi. Siksi, että nekin ovat päätyneet hyökkäyksen kohteeksi. Mainoslinkkejä sylkevät botit, jotka osaavat täyttää www-lomakkeita ovat usean vieraskirjan riesa tänä päivänä. Niin, elän todella mielenkiintoista aikaa. Piraatit kuohuttavat ja pysyvät pinnalla vaikka kuinka yritettäisiin heidät upottaa. Itse mietin kuinka torjua robottien toistuvat hyökkäykset vieraskirjaani. Mitä seuraavaksi?

Päivän kommentti:

Fnord is the bucket where they keep the unused serifs for H*lvetica. Fnord is the gunk that sticks to the inside of your car's fenders. Fnord is the source of all the zero bits in your computer.

Kirveenmentävä reikä

Mon, 22 May 2006 22:12:15 +0300

Kun 10 vuotta sitten kun olin vielä teini, olin ihmeissäni nähdessäni Jyrkissä Marilyn Mansonin musiikkivideon Beautiful People. Se oli jotain täysin muuta mitä olin tottunut Jyrkissä näkemään: tietoisen epäsovinnaista, hyökkäävää ja yleisen kauneuskäsityksen haastavaa revittelyä. Myöhemmin lyriikkoja tutkimalla kappaleen yhteiskuntakritiikki löytyi vielä ytimekkäämmin. Olin aivan myyty ja siitä päivästä lähtien minusta tuli Marilyn Manson fani. Tietysti sain kuulla ”se Manson on niin kamalan näköinen” kommentteja sekä ihmettelyjä miten joku voi sellaisesta pitää. Vastarinta ei kuitenkaan haitannut, tuntui hienolta kun joku näytti selkeästi pärjäävän olemalla vain oma itsensä ja tehden omaa juttuaan, riippumatta vallitsevasta yleisestä mielipiteestä. Kotimaassaan Manson sai huomattavasti enemmän vastustusta (ja saa yhä), maltillisempaan Eurooppaan verrattuna.

En varmasti ole ainoa, joka on tuntenut itsensä teini-iässä jonkinlaiseksi hirviöksi. 1500 asukkaan, lestadiolaisten ja mopoilijakovisten asuttamassa kylässä oli minunkin helppo tuntea itseni friikiksi. Ei siis lienee ihme, että näin Mansonissa enemmän itseäni kuin missään pop-tähdissä. Yläaste tulee mieleen myös kommenteista, joita monet aikuiset ihmiset ovat sanoneet Lordista. Aivan kuten yläasteella usein syrjitään tänäkin päivänä sitä jolla on pahin akne, aikuiset (joiden lapset mahdollisesti ovat siellä yläasteella) pitävät Lordia kamalana kun se näyttää niin hirveältä. Ilmeisesti he sitten hyväksyvät senkin, jos heidän lapsellakaan ei ole ulkonäön vuoksi kavereita?

Maailma on mennyt noiden 10 vuoden jälkeen parempaan suuntaan edes jossakin. Silloin Lordin kaltaiset hirviöt olivat vielä marginaalissa, vaikka onnistuivatkin tunkeutumaan MTV:hen kuten Marilyn Manson. Jo pelkkä Lordin päätyminen euroviisuihin oli minusta ihanan absurdia, voitosta nyt puhumattakaan. Jospa nyt aika on kypsä kulttuurilliseen muutokseen, jossa kulttuurillinen diversiteetti lisääntyy: saadaan useita vaihtoehtoja pelkän purkkapopin rinnalle.

Tässä kaikessa kohussa minua on ilahduttanut suuresti myös Suomen kärkipoliitikkojen suhtautuminen. Myös pääministerimme Matti Vanhanen on liputtanut avoimesti Lordin puolesta, jo ennen voittoa. Enää vallan kahvassa olevat eivät automaattisesti ole linnouttaunueita korkea – ja karkeakulttuurin muurin korkealle puolelle, vaan voivat tukea rahvaan viihdettä menettämättä uskottavuuttaan. Tämä antaa minulle toivoa siitä, että tuo muuri vielä jonain päivänä tuhoutuu kokonaan. Yksi kirveen mentävä reikä on jo luotu!