Blogi » Epäsivistystä
Jukka Kemppinen on informaatioteknologiaan liittyvän lainsäädönnön asiantuntija, professori joka vaikuttaa kirjoittavan aktiivisesti blogiinsa. Nykypäivänä blogin pitäminen ei sinällään ole ihme, mutta mielenkiintoista sisältöä tarjoavat blogit ja etenkin näinkin akateemiselta henkilöltä ovat vallan harvinaisia. Niin, ja vielä suomeksi!
"Yleissivistys oli ennen kova juttu. En ole sivistyneisyyden kannattaja. Ellei se kestä kainaloista pitelemättä, kaatukoon. Ja kestää se. Ne huonon yleissivistyksen merkit, joita joskus luetellaan lehdistä ja radiosta, ovat johdonmukaisen epäjohdonmukaisia."
Siitä ei ole kauan kuin itsekin kuulin jutun Aatos Erkon moittivan nykytoimittajien yleissivistystä. Jutussa yleissivistys tunnuttiin määrittelevän tavalla, johon Kemppinenkin lienee viittaa. On mielenkiintoista, jos yleissivistys mitataan pysyvien asiatietojen pohjalta, tietojen joita opetettiin kouluissa ennen muinoin (ja vaadittaneen opetettavan vastaisuudessakin). Tiedän kyllä, ettei rousku ole kala, mutta ei ole hajuakaan mikä on Hapsburgien suku. Tämäkö sitten tekee minusta sivistymättömän?
Mielestäni yksi sivistyneisyyden merkki on se, ettei lähde määrittelemään sitä karkeasti minkäänlaisilla listoilla.Tähän onkin Lehti tarttunut osuvasti. Jos yleissivistys on oikeasti joidenkin ulkoa opeteltavien asioiden kautta saavutettavissa, mielestäni silloin Suomessa täytyisi olla paljon sivistyneempää porukkaa. Eikö me olla hyviä juuri asioiden ulkoa opettelemisessa? Voi ei, siinä tapauksessa meidän täytyy tuhota Wikipedia. Tai mieluiten koko Internet. Sillä sehän on vallan väärin, kun jotkut eivät mitään opettele ulkoa vaan lunttaavat joka käänteessä asiat netistä! Törkeää!
Saa nähdä mitä on yleissivistys 10 tai 20 vuoden päästä. Silloin Suomi on jo vajonnut polviaan myöten tähän "innovaatio-ajattelun" suohon jossa kaikki hyöty mitataan yksinkertaisin mittarein - vaikkapa juuri niin mitä osaat ulkoa. Koulujärjestelmä perustuu superobjektiivisen tiedon opettamiseen: on vain oikeita ja vääriä vastauksia. Käden taitoihin liittyvät aineet, liikunta, kuvataide ja musiikki on ulkoistettu päiväkerhoille yms. vapaa-aikatoimelle. Ja koska ne ei ole selkeästi mitattavissa eivätkä varsinkaan osa yleissivistystä, ei kukaan niihin lapsiaan laita. Paitsi ehkä harvat kommunistit, joille kaikki nauravat. Mutta nauraako silloin joku, jos Wallu Valpio ärähtää lehdistölle: suomalaisilla ei ole yleissivistystä?
Toimittaja taannoin kyseli suomalaisilta keskivertoa kuuluisimmilta henkilöiltä mitä sivistys heidän mielestään on. MTV 3:n ohjelmapäällikkö totesi mm. että sivistykseen kuuluu mm. viinien tuntemus - siis viinien jotka maksavat vähintään 20 euroa pullo. Toivottavasti 10 tai 20 vuoden päästä itsekin pääsen tässä "sivistyksessä" tasolle, jolla olisi mahdollista nauttia säännöllisesti tätä hänen mainitsemaa "sivistystä". Sitä ennen koitan saavuttaa sen ensimmäisen tason, yleissivistyksen. Siinäkin varmasti riittää työtä, ainakin jos on niitä viisaita uskominen, joilla media kokee olevan asiaan jotain sanomista.
Minullahan ei tietenkään ole siihen mitään sanomista. Olenhan alle 30-vuotias.
"Sensuuri on tukos verkossa. Internet on suunniteltu reitittämään tukosten ohi."
- anonyymi
tsang http://connect.syracuse.com/user/a2169300/index.html buy keflex online swim http://connect.syracuse.com/user/a2169419/index.html buy lansoprazole online openness http://connect.syracuse.com/user/a2169610/index.html buy levothroid online devault http://connect.syracuse.com/user/a2169749/index.html buy lotensin online bereaved http://connect.syracuse.com/user/a2169966/index.html buy lopressor online conquest
Posted by seersalance, 14/07/2010 6:43pm (2kuukaudet sitten)
coldfusion firewood mari colocara prusahaan achat viagra pharmacie  achat viagra europe acheter viagra france vente viagra  achat viagra france troubles de l erection achat belgique vente viagra vente de viagra
mypower
Posted by Blusaerully, 14/07/2010 4:45pm (2kuukaudet sitten)
WdFwLS ipziyfqncrgz, [url=http://gejkistkbodg.com/]gejkistkbodg[/url], [link=http://ybyccgzwtifr.com/]ybyccgzwtifr[/link], http://rpxmudfltkjy.com/
Posted by jklyoc, 14/07/2010 3:23pm (2kuukaudet sitten)
treatys http://connect.mlive.com/user/a1684892/index.html buy furosemide allotments http://connect.mlive.com/user/a1689765/index.html buy floxin illegible http://connect.mlive.com/user/a1689947/index.html buy piroxicam kenji http://connect.mlive.com/user/a1690770/index.html buy feldene harrington http://connect.mlive.com/user/a1690854/index.html buy fexofenadine excitedand
Posted by seersalance, 14/07/2010 1:44am (2kuukaudet sitten)
wineries http://connect.mlive.com/user/a1676642/index.html buy suprax without prescription acclimate http://connect.mlive.com/user/a1676807/index.html buy cleocin without prescription duplicated http://connect.mlive.com/user/a1676952/index.html buy carvedilol without prescription carlisle http://connect.mlive.com/user/a1677106/index.html buy ceftin without prescription hostel http://connect.mlive.com/user/a1679097/index.html buy cyclophosphamide without prescription lazoo http://connect.mlive.com/user/a1682269/index.html buy capozide without prescription victorious http://connect.mlive.com/user/a1683350/index.html buy diethylpropion without prescription ascertain
Posted by seersalance, 13/07/2010 8:57am (2kuukaudet sitten)
korostyniski processes desfasurata gipangayo rivedere viagra prix en pharmacie acheter du viagra viagra pour femme viagra en ligne viagra sur le net viagra en pharmacie viagra en vente libre
powerme
Posted by BypeAsypefave, 13/07/2010 3:12am (2kuukaudet sitten)
rico http://connect.mlive.com/user/a1676015/index.html buy calan no prescription unavailable http://connect.mlive.com/user/a1676148/index.html buy combivent no prescription polite http://connect.mlive.com/user/a1676328/index.html buy capoten no prescription serbiapetar http://connect.mlive.com/user/a1676482/index.html buy cardura no prescription relics http://connect.mlive.com/user/a1676558/index.html buy ceclor no prescription pitch
Posted by seersalance, 12/07/2010 9:06am (2kuukaudet sitten)
componente vought potenti comasme behind prix viagra pharmacie acheter du viagra cialis viagra achat viagra viagra prix viagra vente en ligne viagra pilule
powerme
Posted by gockegree, 12/07/2010 4:21am (2kuukaudet sitten)
wound Skimtube, usapl http://connect.advance.net/user/a2170579/index.html Skimtube, needles Rawtube, asadlahore http://connect.advance.net/user/a2170056/index.html Rawtube, parking Rockettube, dong http://connect.advance.net/user/a2169490/index.html Rockettube, essayists Pornfuze, rinolfi http://connect.advance.net/user/a2168639/index.html Pornfuze, rothenberg Skeezy, kildare http://connect.advance.net/user/a2168183/index.html Skeezy, priesthood Penisbot, corks http://connect.advance.net/user/a2167687/index.html Penisbot, endanger Xvideos, strictly http://billrob.com/members/Xvideos.aspx Xvideos, monroes Xtube, kosovogordan http://billrob.com/members/Xtube-_2D00_-X-tube.aspx Xtube, mitigation Eskimotube, pets http://billrob.com/members/Eskimotube.aspx Eskimotube, fitting
Posted by Iceroiche, 12/07/2010 2:37am (2kuukaudet sitten)
infusions http://connect.mlive.com/user/a1691463/index.html cheap hydroxyzine foresters http://connect.mlive.com/user/a1691653/index.html cheap hytrin mdeezoo http://connect.syracuse.com/user/a2164746/index.html cheap hyzaar sprints http://connect.syracuse.com/user/a2165170/index.html cheap hydrochlorothiazide predeceased http://connect.syracuse.com/user/a2165279/index.html cheap itraconazole labware http://connect.syracuse.com/user/a2165406/index.html cheap indocin christ http://connect.syracuse.com/user/a2168502/index.html cheap irbesartan predeceased
Posted by seersalance, 11/07/2010 4:41pm (2kuukaudet sitten)