Blogi » Epäsivistystä
Jukka Kemppinen on informaatioteknologiaan liittyvän lainsäädönnön asiantuntija, professori joka vaikuttaa kirjoittavan aktiivisesti blogiinsa. Nykypäivänä blogin pitäminen ei sinällään ole ihme, mutta mielenkiintoista sisältöä tarjoavat blogit ja etenkin näinkin akateemiselta henkilöltä ovat vallan harvinaisia. Niin, ja vielä suomeksi!
"Yleissivistys oli ennen kova juttu. En ole sivistyneisyyden kannattaja. Ellei se kestä kainaloista pitelemättä, kaatukoon. Ja kestää se. Ne huonon yleissivistyksen merkit, joita joskus luetellaan lehdistä ja radiosta, ovat johdonmukaisen epäjohdonmukaisia."
Siitä ei ole kauan kuin itsekin kuulin jutun Aatos Erkon moittivan nykytoimittajien yleissivistystä. Jutussa yleissivistys tunnuttiin määrittelevän tavalla, johon Kemppinenkin lienee viittaa. On mielenkiintoista, jos yleissivistys mitataan pysyvien asiatietojen pohjalta, tietojen joita opetettiin kouluissa ennen muinoin (ja vaadittaneen opetettavan vastaisuudessakin). Tiedän kyllä, ettei rousku ole kala, mutta ei ole hajuakaan mikä on Hapsburgien suku. Tämäkö sitten tekee minusta sivistymättömän?
Mielestäni yksi sivistyneisyyden merkki on se, ettei lähde määrittelemään sitä karkeasti minkäänlaisilla listoilla.Tähän onkin Lehti tarttunut osuvasti. Jos yleissivistys on oikeasti joidenkin ulkoa opeteltavien asioiden kautta saavutettavissa, mielestäni silloin Suomessa täytyisi olla paljon sivistyneempää porukkaa. Eikö me olla hyviä juuri asioiden ulkoa opettelemisessa? Voi ei, siinä tapauksessa meidän täytyy tuhota Wikipedia. Tai mieluiten koko Internet. Sillä sehän on vallan väärin, kun jotkut eivät mitään opettele ulkoa vaan lunttaavat joka käänteessä asiat netistä! Törkeää!
Saa nähdä mitä on yleissivistys 10 tai 20 vuoden päästä. Silloin Suomi on jo vajonnut polviaan myöten tähän "innovaatio-ajattelun" suohon jossa kaikki hyöty mitataan yksinkertaisin mittarein - vaikkapa juuri niin mitä osaat ulkoa. Koulujärjestelmä perustuu superobjektiivisen tiedon opettamiseen: on vain oikeita ja vääriä vastauksia. Käden taitoihin liittyvät aineet, liikunta, kuvataide ja musiikki on ulkoistettu päiväkerhoille yms. vapaa-aikatoimelle. Ja koska ne ei ole selkeästi mitattavissa eivätkä varsinkaan osa yleissivistystä, ei kukaan niihin lapsiaan laita. Paitsi ehkä harvat kommunistit, joille kaikki nauravat. Mutta nauraako silloin joku, jos Wallu Valpio ärähtää lehdistölle: suomalaisilla ei ole yleissivistystä?
Toimittaja taannoin kyseli suomalaisilta keskivertoa kuuluisimmilta henkilöiltä mitä sivistys heidän mielestään on. MTV 3:n ohjelmapäällikkö totesi mm. että sivistykseen kuuluu mm. viinien tuntemus - siis viinien jotka maksavat vähintään 20 euroa pullo. Toivottavasti 10 tai 20 vuoden päästä itsekin pääsen tässä "sivistyksessä" tasolle, jolla olisi mahdollista nauttia säännöllisesti tätä hänen mainitsemaa "sivistystä". Sitä ennen koitan saavuttaa sen ensimmäisen tason, yleissivistyksen. Siinäkin varmasti riittää työtä, ainakin jos on niitä viisaita uskominen, joilla media kokee olevan asiaan jotain sanomista.
Minullahan ei tietenkään ole siihen mitään sanomista. Olenhan alle 30-vuotias.
"Sensuuri on tukos verkossa. Internet on suunniteltu reitittämään tukosten ohi."
- anonyymi
ZNm4nJ <a href="http://silnttvnqfny.com/">silnttvnqfny</a>, [url=http://wzdukycqtyap.com/]wzdukycqtyap[/url], [link=http://hplziavxmkhf.com/]hplziavxmkhf[/link], http://ggefyydfqkoy.com/
Posted by idifwndqg, 30/12/2009 12:46pm (2kuukaudet sitten)
obqBxq <a href="http://pcnjixxdgfao.com/">pcnjixxdgfao</a>, [url=http://bbhjeoncvzzf.com/]bbhjeoncvzzf[/url], [link=http://afbxpbkdnqfz.com/]afbxpbkdnqfz[/link], http://cjwrofrvapxm.com/
Posted by ruuwrgfzr, 30/11/2009 9:59pm (3kuukaudet sitten)