Aallon pyyhkäistessä rotat jättävät uppoavan laivan

Kirjoitti Ossi Ojutkangas on 9 January 2010 | 2 Kommentteja

Tagit: ,

Aika monta kuukautta on kulunut siitä, kun kirjoitin tänne viimeksi. Siihen on tietysti useita syitä. Niistä ehkä merkittävin on ollut motivaation puute. En ole tiennyt kenelle oikein kirjoitan. Eihän tätä kuitenkaan kukaan lue, paitsi ehkä ne jotka minut muutenkin tuntevat ja tietävät siksikin mitä nykyisin puuhailen. Heille on aivan turha kirjoittaa samoja asioita, joista teen Facebookissa joskus pieniä päivityksiä.

Nyt olen kuitenkin saanut tunteen siitä, että voisin kirjoittaa tätä ihan vain itseäni varten. Koota ajatuksia ja vaahdota asioista, jotka mieltä sillä hetkellä kutkuttaa. Se riittää, vaikka saa tätä edelleen muutkin lukea. Kommentoidakin saa, vaikka tiedän että se on niin saatanan vaikea. Tai no en oikeastaan tiedä. Miksi se on niin vaikeaa? Kertokaa minulle.

Huraa ja jipii. Aalto-yliopisto avattiin. Nyt Suomessa on ensimmäinen huippu-yliopisto! Karnevaalit pystyyn, olemme huipulla! Tuntuupa mukavalta! Olemme parhaita! Ikävä lama unohtuu mukavasti kun paistattelemme parhaudessa jo ennen kuin mitään upeaa on edes tehty! Paitsi on tietysti investoitu. Onhan meillä koko joukko uusia leluja huippuyliopiston tarpeisiin!

Tämän kaiken hymistelyn keskellä on varmaan epäkorrektia pohtia, muuttuvatko leikit paremmiksi ainoastaan hankkimalla uudet lelut? Tekeekö huippuhienot laitteet huippu-yliopistosta yhtään se parempaa kuin taulutelevisio perheen arjesta? Entä tarkkaan suunniteltu, innovaatioiden tehtailu? Syntyykö luovuutta käskemällä? Jos syntyy, armeijan täytyisi olla luovin paikka koko Suomessa.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/taidealat_taistelevat_olemassaolostaan_yliopistoissa_1237056.html Jotain on uhrattava, jotta olisimme superhuippuja. Ainakin taiteesta voimme luopua. Sehän ei mahdu tähän hyöty - ja tehokkuusajatteluun. Taide on turhaa. Se vain kuluttaa rahaa. Etnomusikologiat sun muut huuhaatieteet hiiteen, mutta tradenomeja voimme ylikouluttaa suoraan kortistoon. Ehkä he eivät ole turhia siksikään, että he eivät ole yhtä itsepäisiä kuin kulttuurialan ihmiset: heidät voi uudelleenkouluttaa vaikka insinööreiksi. Ainoa hyvä taiteilija on nöyrä taiteilija. Vaikkapa sellainen joka tekee mainoksia.

Taiteilijoiden itsepäisyyskin näyttäytyy lähinnä siten, että käydään sotaa toinen toisiaan vastaan tapellen leivänmuruista joita ylhäältä heitellään. Taiteilija toiselle taiteilijalle on pääsääntöisesti vihollinen, kilpailija joka puukottaa selkään heti kun se on vain mahdollista. Yhteistyö ei tule kuuloonkaan. Paitsi ihan vain hetkeksi, kun tekijänoikeudet ovat uhattuina uuden uhkaavan työsuhdeolettaman vuoksi. Sitten palataan takaisin norsunluutorneihin paheksumaan Kiinan ja Iranin ihmisoikeuksia ja nettisensuuria, vaikka "pahat piraatit" halutaan laittaa kuriin aivan samoilla keinoilla. Ollaan niin humaaneja että, mutta vain silloin kuin se on omien etujen mukaista.

Yritysmaailmassa ollaan tietysti mielissään, kun saadaan mokomat ylikoulutetut köyhät typerykset tappelemaan keskenään. Sitä ei kuitenkaan aavisteta, että tästä voi seurata haittaa heillekin. Yksisilmäiseen tehokkuuteen tähtääminen ei välttämättä johda muuhun kuin lisääntyvään tehottumuuteen. Samalla kun vähätellään taidetta ja sen roolia yhteiskunnassa, ihmetellään kun Nokian kännyköiden muotoilu ei olekaan maailman huippua. Paitsi tietysti suomalaisten itsensä mielestä. Samalla kun yhtä sun toista julistetaan huipuksi, muotoilijat ja muut kulttuurialan osaajat muuttavat muihin maihin, joissa heidän osaamistaan arvostetaan.

Näin suunnittelen tekeväni itsekin. Täällä huipulla tuulee aivan liian kovaa. Varsinkin päättäjien korvien välissä.