NYT
VALOKUVIA
MENNYT
ARTIKKELEITA
ADMIN

Se valuu tänne asti

Kirjoitti Ossi Ojutkangas on 9 March 2009 | 5 Kommentteja

Tagit: ,

Paska nimittäin. Vaikka en omista digiboxia enkä katso televisiota, Timo T. A. Mikkosten perheistä tehty "tv-ohjelma" saavuttaa huomioni nettisivujen uutisotsikoiden ja ihmisten puheiden kautta. Hiukan samoin kävi sillon, kun Nina Mikkonen vaahtosi keskusteluohjelmassa lasten kotihoidon puolesta herättäen lähinnä närää niissäkin, jotka ovat hänen kanssaan itse asiasta jokseenkin samaa mieltä. Tuolloin en jaksanut seurata kummemmin asiasta käytyjä nettikeskusteluja, osittain senkin vuoksi että ne keskittyivät lasten päivähoitoon ja sen eri puoliin.

Nyt Mikkosten tv-ohjelmasta käytyä keskustelua olen seurannut, jollain perverssillä tavalla etsien oikeutusta haukkua koko Suomen kansa typeräksi junttilaumaksi. Olen ollut hiukan pettynyt, kun Mikkosten ohjelma onkin kohdannut suurta kritiikkiä eikä mihinkään yleistyksiin ole ollut edes heppoisia perusteluita. Mikkosten mielipiteiden puolestakin annetut kommentitkin ovat olleet ikävän maltillisia ja vain harva on ilmaissut olevansa heidän kanssaan kaikesta samaa mieltä. Voihan perse. Ei tämän näin pitänyt mennä!

Nina Mikkosen päivähoitopaatosta en ole katsonut YouTubesta sen enempää kuin tätä uuttakaan ohjelmaa. Niin paljon aihe ei minua kiinnosta. Olen kuitenkin tuuminut, että milloin televisiottomuuteni johtaa siihen mitä Veijo Hietala joskus taannoin ennusti tapahtuvan mediaympäristön muuttumisen vuoksi. Television digitalisoitumisen vuoksi eri katsojat seuraavat eri kanavia ja ihmisiä ei enää yhdistä samalla tavalla samat ohjelmat kuin ennen. Kun tähän vielä lisätään se, etteivät jotkut seuraa televisiota ollenkaan, pitäisi työpaikoillakin olla entistä vähemmän yhteisiä keskustelun aiheita. Mutta tästä kaikesta huolimatta televisiohjelmat vaikuttavat edelleen siihen mistä minäkin keskustelen ja kirjoitan lopulta blogiini!

Niin, kyllähän minä työpaikallani joskus ajankohtaisista asioista keskustelen. Liekö vain siksi, että työpaikkana on koti ja puolisolleni tulee Helsingin Sanomat?


Post your comment

Comments

  • a5KLIH <a href="http://kymkeqfbuhun.com/">kymkeqfbuhun</a>, [url=http://kzrpwlanaohb.com/]kzrpwlanaohb[/url], [link=http://uyqrlwqjvoch.com/]uyqrlwqjvoch[/link], http://sbtdmxubkitw.com/

    Posted by uvbypezw, 24/12/2009 8:05pm (3kuukaudet sitten)

  • 3v8ePx <a href="http://czvygfhgvvjq.com/">czvygfhgvvjq</a>, [url=http://khyfsbasxvsn.com/]khyfsbasxvsn[/url], [link=http://wglheakyipdc.com/]wglheakyipdc[/link], http://shgxtsvrznyt.com/

    Posted by snclwp, 30/11/2009 10:07pm (3kuukaudet sitten)

  • Tuotos jossain määrin onnistunut, jos se herättää keskustelua. Tosin loppui Mikkosten perheen televisio lento lyhyeen näin jälkikäteen tarkasteltuna.

    Mediaympäristö on tosiaan muuttunut sen verran laajaksi ja mahdollisuus valita oma katsottava lähde on ajanut keskustelut tämäntyyliseksi: "Hei, katsoitko eilen Lostin uusimman jakso?" - "Hyss, ajattelin kattoa sen huomenna tallentavalta boksiltani..."

    <a href="http://www.kookas.fi/news/141">Yhteiskuntauutiset kootusti - Kookas</a>

    Posted by M, 14/10/2009 6:37pm (5kuukaudet sitten)

  • Miksi katsella TV:tä, jos tämä on kuin Matrix.

    Posted by marjaisa, 04/07/2009 9:09pm (8kuukaudet sitten)

  • Se nainen pitäisi viedä saunan taakse! Perkele sellaisia natseja ei katsella!

    Posted by a-master, 09/03/2009 11:00pm (1vuosi sitten)

RSS feed for comments on this page